Rotueroista ja niiden alkuperästä
(David Duken kirjasta My Awakening)
Kysymys älykkyydestä
Älykkyys (intelligence)
1. Kyky oppimiseen, järkeilyyn, ymmärtämiseen ja muihin samantapaisiin henkisen toiminnan muotoihin; kyky saada kiinni totuuksista, suhteista, faktoista, merkityksistä jne.
2. korkeiden henkisten kykyjen ilmentymä: Hän kirjoittaa älykkäästi ja nokkelasti.
Älykkyys määritellään yleisesti kyvyksi omaksua ja soveltaa tietoa. Sivilisaatio on sellaisten ihmisten tuote, joilla on tarpeeksi korkea älykkyys omaksua ja soveltaa tietoa, muodostaa käsitteitä ja ajatuksia, ja ratkaista kieleen, maanviljelyyn, arkkitehtuuriin, kuljetukseen, tuotantoon, jakeluun, talouteen ja hallintoon liittyviä ongelmia. Älykkyys näyttää olevan yhä tärkeämpää sen mitä kutsumme sivilisaatioksi korkeimmissa aspekteissa, joita ovat laki, uskonto, lääketiede, filosofia, kirjallisuus, musiikki, taide ja tiede.
Mitä on ÄO?
Vaikka älykkyystestausta vastaan hyökätään nyt uusmarxilaisten taholta eliitin työkaluna, modernin älykkyystestauksen isä oli Alfred Binet, ranskalainen pykologi, joka vuonna 1905 kehitti testin tunnistamaan ja auttamaan lapsia, joilla oli alhaiset henkiset kyvyt. Perinteisesti sellaisilta lapsilta oli kielletty julkinen koulutus, mutta Ranskan hallitus oli hyväksynyt lain, jolla turvattiin se, että henkisesti jälkeenjääneet lapset saisivat erityisopetusta. Vuoteen 1911 mennessä hän ja hänen yhteistyökumpaninsa Theodore Simon olivat laajentaneet testin pätemään aikuisiin. Kun he paransivat testejään, kävi selväksi, että he saattoivat tunnistaa lapset ja aikuiset, jotka tarvitsivat apua, ja myös erottelemaan ne, jotka olivat normaaliälyisiä sekä ne, jotka olivat henkisiltä kyvyiltään lahjakkaita.
Binet
Vuonna 1912 saksalainen psykologi Wilhelm Stern ehdotti lapsen henkisen iän jakamista hänen kronologisella iällään, jotta saataisiin yleinen älykkyyden indikaattori. Vuonna 1916 amerikkalainen psykologi Lewis Terman esitteli ÄO:n [ÄO - älykkyysosamäärä, suom. huom.] pisteytysmittapuuna valtavan suosion saaneessa Stanfordin tarkastatetussa versiossa Binet'n mittapuusta, eli maineikkaassa "Stanford-Binet" -testissä. David Wechsler kehitti myöhemmin ÄO-testit, joita kaikkein laajimmin tänä päivänä käytetään. Hän luopui "henkisen iän" käsitteestä ja käytti sen sijaan yksilön ÄO-tuloksen suhdetta keskimääräiseen ÄO-tulokseen tämän ikäisillä - kutsuen sitä "deviaatio-ÄO:ksi".
ÄO-testauksen kriitikot huomauttivat pian, että ÄO on abstrakti käsite, jolla ei ehkä ole merkitystä todellisessa maailmassa. He lainasivat Harvardin tri. Edward Boringia, joka kirjoitti vuonna 1923, että "Älykkyys mitattavana kykynä pitää heti alkuun määritellä kyvyksi pärjätä älykkyyskokeessa. Älykkyys on se, mitä testit testaavat". (21)
Tämä lausunto on periaatteessa totta, mutta samaa voisi sanoa kaikista testeistä. Loppujen lopuksi, ajokorttikoe määrittää vain sen, kuinka hyvin yksilö pärjää testissä, eikä välttämättä sitä, kuinka hyvin hän ajaa. Kuitenkaan kukaan ei tosissaan väitä, että ihmiset, jotka reputtavat ajokokeessa, keskimäärin ajavat yhtä hyvin kuin ne, jotka saavat täydet pisteet.
Arthur R. Jensen, koulutuspsykologian professori Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä laajentaessaan pioneerityön tehneen englantilaisen psykologin Charles Edward Spearmanin työtä, todisti sen tosiasian, että kaikki henkisiä kykyjä mittaavat testit korreloivat positiivisesti toistensa kanssa. (22) Jos henkilö pärjää keskivertoa huonommin yhdenlaisessa henkisiä kykyjä mittaavassa testissä, hän todennäköisesti pärjää keskivertoa huonommin toisenlaisessakin testissä. Aivan samaan tapaan, jos hän pärjää keskivertoa paremmin yhdessä, hän todennäköisesti pärjää samaan tapaan hyvin toisessakin. Ne, jotka pärjäävät hyvin lukemisessa, esimerkiksi, tavallisesti pärjäävät hyvin myös matematiikassa. Yleisälykkyyden käsitteen tärkeys, tai "g"-älykkyyden, kuten se akateemisissa piireissä tunnetaan, on tutkijoiden ja psykologian auktoriteettien suuren enemmistön hyväksymä.
Paras tapa määrittää, mittaako ÄO-testaus tärkeää tekijää suhteessa saavutuksiin, on verrata suuria määriä yksilöiden testituloksia heidän myöhempiin saavutuksiinsa koulussa ja uralla, verraten, kuinka nämä sopivat yksiin. Tutkijat ovat tehneet näin joka puolella maailmaa. Kaikki suurimmat tutkimukset osoittavat, että ÄO:lla on tärkeä rooli myöhempien saavutusten ennustamisessa.
Kuinka ÄO korreloi elämässä menestymisen kanssa
Monta tusinaa laajoja tutkimuksia on osoittanut, että ÄO-tulokset ovat vähintään yhtä hyviä kuin lukion arvosanat korkeakoulumenestyksen ennustamisessa. Useimmat psykologian ammattilaiset ovat sitä mieltä, että oppimiskyky on läheisessä suhteessa ÄO:n. Kun ensimmäisen kerran loin silmäyksen tähän aiheeseen 1960-luvun alussa, löysin monia tieteellisiä tutkimuksia, jotka osoittivat ÄO:n tärkeyden, mutta kuitenkin media antoi sen vaikutelman, että tiedeyhteisö kyseenalaisti sen todenperäisyyden. Vuonna 1996 Amerikan psykologiliiton komiteaa pyydettiin tarkastelemaan ÄO-kysymystä. Se totesi, että ÄO:lla on vahva suhde oppimiskykyyn. (23)
Monet tutkimukset osoittavat, että ÄO korreloi läheisesti arvosanojen ja koulussa etenemisen kanssa, ja että se jopa ennustaa yksilön menestystä, ammatillista asemaa ja tuloja paremmin kuin hänen perhe- ja sosioekonominen taustansa. Tri. Arthur Jensen - jota pidetään ensisijaisena auktoriteettina ÄO:n käytännöllisen arvon suhteen - lausuu seuraavaa viimeisimmässä kirjassaan The g Factor.
Sitten Binet'n keksinnön, on tehty lukematon määrä tutkimuksia henkisiä kykyjä mittaavien testien sopivuudesta lasten koulumenestyksen ennustamiseen. Psykologiset abstraktit -testi käsittää noin 11 000 viittausta tutkimuksiin koulumenestyksen suhteesta "ÄO:n". Jos psykometriassa on jokin kyseenalaistamaton fakta, niin se on se, että ÄO-testeillä on enemmän ennustavaa merkitystä moniin koulutuskriteereihin, kuten skolastista saavutusta mittaavissa testeissä saataviin tuloksiin, koulu- ja korkeakouluarvosanoihin, luokallejäämiseen, koulunkeskeyttämiseen, koulussa vietettävien vuosien määrään, todennäköisyyteen päästä korkeakouluun ja pääsyn jälkeen todennäköisyys päästä kandin asteelle. Kun tasavertaiset mahdollisuudet koko väestölle ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä, ÄO:sta on tullut vieläkin parempi ennustuskeino koulutustulosten suhteen, kuin mitä se oli ennen tämän vuosisadan toista puoliskoa. (24)
Monet tutkimukset osoittavat odotettua korrelaatiota isän ammatillisen aseman ja hänen poikansa vastaavan välillä kun tämä tulee keski-ikään. (25) Suurin osa ihmisistä ennustaisi sellaisia tuloksia isän ja pojan samanlaisten ympäristöjen perusteella. Menestyksekäs ja hyvin toimeentuleva isä voi tietenkin tehdä paljon enemmän poikansa eteen kuin köyhä ja työtön isä. Hämmästyttävällä tavalla tutkijat toteavat, että lapsen ÄO on jopa parempi keino ennustettaessa lapsen tulevaa sosioekonomista asemaa kuin hänen vanhempiensa sosioekonominen asema. Tutkija R. B. McCall, esimerkiksi, on osoittanut, että teinin ÄO ja hänen tuleva aikuisuuden ammatillinen asemansa korreloivat lähes kaksi kertaa paremmin keskenään kuin isän ja hänen poikansa ammatillinen asema. (26)
The Bell Curve: Intelligence and Class Structure in American Life, jonka Richard J. Herrnstein ja Charles Murray julkaisivat 1994, osoittaa, että lapsen ÄO:lla on enemmän merkitystä hänen myöhemmän sosioekonomisen asemansa ennustamisessa kuin hänen perheensä varallisuudella. (27) On todennäköisempää, että korkean ÄO:n omaava köyhä lapsi saavuttaa korkean sosioekonomisen aseman kuin keskiverto-ÄO:n omaava varakas lapsi. The Bell Curve osoittaa myös, että ÄO:lla on vahva korrelaatio monen muunkin koulutuksellisen ja sosiaalisen tekijän kanssa, mukaanlukien arvosanat koulussa, saavutettava koulutuksellinen taso, tulot, menestys liike-elämässä ja jopa sosiaaliset tekijät kuten taipumus rikollisuuteen, avioliiton ulkopuolisiin lapsiin ja sosiaalihuollosta riippuvuuteen.
Toinen maineikas tutkimus tutki samalla lailla koulutettujen veljesten uria, jotka kasvoivat yhdessä Kalamazoossa Michiganissa. Kalamazoo on testannut kaikki julkisten koulujensa oppilaat vuodesta 1924 lähtien ja tarjoaa näin valtavan määrän tietoa. Tutkimukset osoittivat, että nuoret veljekset, jotka saivat saman koulutuksen ja perhe-elämän ja joiden ÄO-ero oli 15 pistettä, omasivat noin 14 prosentin eron tuloissa keski-iässä, korkeamman ÄO:n omaavan veljen omatessa paremmat tulot. (28)
Työsuoritus ja -tuottavuus korreloivat ÄO:n kanssa samalla tavalla kuin henkilökohtainen menestys ja tulot. Joulukuun 1986 Journal of Vocational Behaviour -lehden numerossa John E. Hunter, teollisuuspsykologi Michiganin osavaltion yliopistossa kertoi, että monimutkaisissa töissä suoriutumisen korrelaatio ÄO-tulosten kanssa oli .58. Jopa vähän taitoa vaativissa töissä älykkyyden korrelaatio yleisen työsuorituksen kanssa oli .23. [Korrelaatio mittaa sitä, kuinka läheisesti kaksi tekijää ovat yhteydessä toisiinsa. Jos korrelaatio on +1, se tarkoittaa täydellistä korrelaatiota ja 0 tarkoittaa, että tekijät ovat täysin riippumattomia toisistaan. Kun korrelaatio on -1, se tarkoittaa, että kun toinen nousee, toinen aina laskee].
Hunter väittää, että kaikissa töissä älykkyys ennustaa suoriutumista, mutta tekijä on vieläkin tärkeämpi vaativimmissa töissä. Yllämainituista klassisista tukimuksista 1990-luvun viimeisimpiin tutkimuksiin, tulokset ovat valtavalta enemmistöltään pysyviä; älykkyydellä on merkitystä. (29) (30) (31) (32) (33)
Kaikista egalitarististen poliitikkojen ja Yhdysvaltain hallituksen korkealentoisista puheista huolimatta, Yhdysvaltain asevoimien komentajat hyväksyvät mukisematta linkin älykkyyden ja myöhemmän suoriutumisen välillä. Sotilasviranomaiset tekevät jokaiselle värvätylle testin, jota he kutsuvat Asevoimiin sopivuus-testiksi (AFQT). He eivät kutsu sitä ÄO-testiksi, mutta se mittaa henkisiä kykyjä ja on käytännössä ÄO-testi. Linda Gottfredson on huomauttanut, että asevoimia on kielletty lailla (paitsi sodanjulistuksen tapauksessa) värväämästä henkilöitä, jotka ovat 10% -tason alapuolella.
"Tämä laki otettiin käyttöön epätavallisen suurten koulutuskustannusten ja korkeiden epäonnistumislukujen vuoksi sellaisten miesten keskuudessa joukkojen mobilisoinnin yhteydessä toisen maailmansodan aikana", Yhdysvaltain puolustusministeriön raportti sanoo. "Henkilöt, joilla on korkeat AFQT-tulokset, todennäköisesti oppivat tarvittavat taidot aiemmin kuin ne, joilla on alhaiset tulokset". (35)
Esimerkki siitä, kuinka voimakkaasti ÄO vaikuttaa eri alueilla yhteiskunnassa, voidaan nähdä auto-onnettomuusluvuista. Australialainen psykologi Brian O'Toole osoitti voimakkaan korrelaation ÄO-tulosten ja auto-onnettomuuskuolleisuuden välillä. Tutkimuksessa, johon otettiin 46 166 miestä, jotka olivat aiemmin palvelleet Australian asevoimissa, hän havaitsi, että ne, joiden tulokset Armeijan yleisessä luokitustestissä vastasivat 80-85 pisteen tulosta ÄO-testissä, omasivat lähes kolminkertaisen kuolleisuusluvun auto-onnettomuuksissa kuin ne, jotka saivat pisteitä 100 ja 115 ÄO-pisteen väliltä. Kuolleisuusluvut ovat ehkä vieläkin äärimmäisiä vieläkin alhaisimmilla ÄO-tasoilla, mutta ne, jotka saivat alhaisemmat pisteet kuin mitkä ÄO-testissä toisivat 80 pistettä, hylättiin armeijan värväyksessä, joten heistä ei ollut tietoja. (36) O'Toole kirjoittaa: "Ihmiset, joilla on alhaisempi älykkyys, ovat ehkä huonompia riskien arvioimisessa ja siitä seuraten ottavat suurempia riskejä ajamisessaan kuin älykkäämmät ihmiset". (37)
Kuolleisuus moottoriajoneuvo-onnettomuuksien vuoksi per 10 000 australialaista 20-34 -vuotiasta miestä
ÄO-taso | Kuolleisuus |
100-115 | 51,5 |
| 85-100 | 92,2 |
| 80-85 | 146,7 |
Kun kaivoin syvemmälle ÄO-aiheeseen 1960-luvun puolivälissä, olin hämmästynyt erosta mediakeskustelun ÄO-kiistasta ja aihetta käsittelevän tieteellisen kirjallisuuden välillä. Aloin lukea joukon psykologeja kirjoituksia, jotka väittivät melko vakuuttavasti ÄO:n merkityksen puolesta, mutta näytti siltä, että näiden tiedemiesten tutkimukset saivat osakseen melko vähän käsittelyä populaarissa mediassa. Sen sijaan media toistuvasti väitti, että ÄO ei oikeasti tarkoita mitään. Populaari media väitti myös, että vain "rasistit" uskovat vahvaan linkkin älykkyyden ja perimän välillä. On valtava määrä tietoa genetiikan tärkeästä roolista älykkyydessä, mutta media enimmäkseen sivuuttaa sen, ja toistuvasti toistaa papukaijan lailla hokemaa, että "ei ole tieteellistä todistusaineistoa, joka osoittaisi, että älykkyys on periytyvää". Tätä valheellisempaa lausetta ei ole ikinä lausuttu.
Perintötekijät vai ympäristö?
Jos älykkyydellä on voimakas vaikutus yksilön menestykseen tai epäonnistumiseen, on pelkästään järkevää, että maan väestön älykkyys, mitä ÄO mittaa, vaikuttaa maan laatuun. Aloin uskoa, että maan väestön älykkyystaso on tärkeämpi kuin sen luonnonvarat. Jäljelle jäänyt kysymys mielessäni oli se, voiko ihmisen älykkyyttä merkittävästi nostaa koulutuksella tai harjoituksella vai oliko se pääasiassa peritty ominaisuus. Tästä aiheesta on käyty kädenvääntöä aina siitä asti kun ihminen rakensi sivilisaation.
Jopa ensimmäisissä sivilisaatioissa, alkeellinen käsitys perinnöllisyyden voimasta ihmisen luonteen muokkaamisessa vallitsi oppineiden keskuudessa. Kun ihminen oli oppinut kesyttämään ja jalostamaan tiettyjä kasveja ja eläimiä saadakseen niihin ainutlaatuisia ominaisuuksia, oli lyhyt askel sen käsittämiseen, että perinnöllisyyden lait pätevät myös ihmisiin.
Suuret ajattelijat ovat aikain saatossa ottaneet omia kantojaan aiheeseen. Yhdessä Lännen kaikkein vanhimmista ja kuuluisimmista teoksista, kreikkalaisessa klassikossa Odysseia, kirjoitetaan
Vanhempiesi veri ei ollut sinussa kadoksissa, vaan olet miesten suvusta, jotka ovat Zeuksen holhokkeja, eikä kukaan moukka voisi saada sellaisia poikia kuin sinä olet. (38) - Odysseia
Ranskalaiset jakobiinit ja englantilaiset empiirikot, kuten Berkeley, Locke ja Hume (39) kannattivat tätä vastustavaa ympäristötekijöihin uskovien kantaa, käyttäen termiä tabula rasa, joka tarkoittaa, että mieli on "tyhjä taulu" syntymässä, valmiina täytettäväksi sitä ympäröivällä maailmalla. Aihe menee sen sydämeen, keitä me olemme. Onko luonteemme, asenteemme, lahjakkuutemme ja älymme peräisin ympäristöstä, jossa kasvoimme, vaiko geeneistä, jotka perimme?
Yli sata vuotta sitten psykologian pioneeri Sir Francis Galton tutki joitakin sukuja, jotka tuottivat sukupolvittain neroja. Galtonin tutkimukset osoittivat, että älykkyys ja saavutukset ovat enimmäkseen geeneissä. (40)
Galton osoitti, että korkea tai alhainen älykkyys kulkee suvuissa. Koska tuohon aikaan ei ollut objektiivista tapaa mitata henkisiä kykyjä, hän perusti yhteenvetonsa sille, jonka hän määritteli eminenssiksi, joka tarkoittaa loistavia saavutuksia. Vaikka ylempien luokkien jäsenillä on suhteettoman suuri edustus eminenttien joukossa, hän huomasi, että ylempien luokkien itsensä keskuudessa - vaikka kaikki niiden jäsenet olivat varakkaita ja kävivät parhaita kouluja - älylliset saavutukset kulkivat tietyissä suvuissa ja heidän sukulaisissaan samaan tapaan kuin henkinen jälkeenjääneisyys ja jopa rikollisuus kulkivat toisissa suvuissa.
Galton
Seuraavina muutamina vuosikymmeninä Galtonin työn jälkeen monet muut tiedemiehet syleilivät ajatusta henkisten kykyjen periytyvästä luonteesta ja heidän havaintonsa vaikuttivat dramaattisesti sosiaalipolitiikkaan. Yksi kaikkein kiistellyimmistä Yhdysvaltain Korkeimman oikeuden tapauksista koski ympäristötekijät vs. perintötekijät -kiistan sydäntä. Tapauksessa Buck vs. Bell, päätuomari Oliver Wendell Holmes Jr., päättäessään henkisesti jälkeenjääneiden steriloinnin hyväksymisestä, kirjoitti ehkä yhden kaikkein kiistellyimmistä lauseista oikeuslaitoksen historiassa: "Kolme sukupolvea imbesillejä on tarpeeksi". Holmes perusti päätöksensä uskolle siihen, että älykkyys - tai sen puute - on perinnöllistä. (41)
Perinnöllisyyden kannattajien vastapainona marxilaisuus sisällytti itseensä ympäristödeterminismin teesinsä keskeisenä osana. Ensin pitää täydellistää ympäristö, näin heidän argumenttinsa menee, ja sitten utopia, työläisten paratiisi, tulee nousemaan. Vuonna 1948 Neuvostoliitto itseasiassa kielsi lailla genetiikan tieteenhaaran; kaiken genetiikan, ei pelkästään ihmisen genetiikan, ja taannuttiin takaisin lamarckismiin, Darwinia edeltäneeseen teoriaan, joka on nimetty ranskalaisen naturalistin Jean Lamarckin mukaan. Hän väitti, että tottumuksen kautta hankitut ominaisuudet, hyödylliset tai hyödyttömät, voivat periytyä. Venäläinen tiedemies T.D. Lysenko, joka vakavissaan väitti, että voit muuttaa talvivehnälajikkeen kevätvehnäksi lyhytaikaisella ympäristön kontrolloinnilla, tuli Neuvostoliiton biologisten tieteiden tsaariksi ja piti huolta siitä, että ne tiedemiehet teloitettiin, joiden tutkimus oli ristiriidassa hänen hullujen uskomustensa kanssa. Tämän päivän tiedemiehet hylkäävät sekä Lamarckin että Lysenkon. (42) (43) (44)
On jokseenkin mielenkiintoista, että monet modernit amerikkalaiset "konservatiivit" ovat nyt myös syleilleet ympäristötekijät-ajatusta syyttämällä moderneista sosiaalisista epäkohdista tiukasti "Suuren yhteiskunnan" [ Kennedyä seurannut USA:n presidentti Lyndon B. Johnson puhui "Suuren yhteiskunnan" luomisesta tuhotessaan valkoisten valkoisille rakentamaa valkoista yhteiskuntaa, suom. huom. ] liberaalia politiikkaa. Se on samanlaista kuin se tapa, millä liberaalit syyttivät sosiaalisista epäkohdista täysin köyhyyttä ja rikollisuutta ja aikaisempien hallitusten konservatiivista politiikkaa. Jotkut konservatiivit ovat menneet Horatio Alogerin sosiaalidarwinististisesta filosofiasta (jonka mukaan, lythyesti sanottuna, parhaat - tarkoittaen vahvimpia ja älykkäimpiä - nousisivat huipulle vapaassa järjestelmässä) kommunismin perustavaan periaatteeseen: että kaikki ovat tasa-arvoisia, eli näin ollen jokainen nousee, jos ympäristö on edullinen. (45)
Nuorena miehenä olin omaksunut kyselemättä ympäristötekijöihin uskovien kannan, jota Amerikan massamedia julisti. Tänä päivänä, kuten silloinkin, kuka tahansa, joka lukee päivittäin ilmestyviä sanomalehtiä tai viikoittain ja kuukausittain ilmestyviä aikakauslehtiä ja joka katsoo televisiota, tulee hukkumaan ympäristötekijöihin uskovien polemiikkaan. Lapsuuden ja varhaisen aikuisuuden ympäristöjä syytetään väkivaltarikollisen tuhoisasta käytöksestä, köyhän henkilön köyhyydestä, nelosia saaneen oppilaan arvosanoista, huumeiden käyttäjän tai alkoholistin riippuvuudesta, työttömän henkilön huonoista työtavoista, sosiaalihuoltoäidin viidennestä aviottomasta lapsesta, seksuaalisesti kieroutuneen oudosta käytöksestä ja alhaisen ÄO:n omaavan lapsen epäonnistumisesta koulussa.
Olemmeko me kaikki syntyneet tasa-arvoisina älykkyydessä, poislukien ehkä ne lapset, jotka ovat syntyneet Downin syndrooman tai muun älyvammaisuutta aiheuttavan sairauden kanssa? Voimmeko me todella kaikki olla sitä mitä haluamme, joko maailmanluokan sprinttereitä tai ydinfyysikoita?
Kaksostutkimukset
Yksi tapa, millä tiede on perusteellisesti vastannut tuohon kysymykseen, on ollut tutkimalla identtisiä kaksosia, jotka ovat kasvaneet erillään. Identtisillä kaksosilla on tietysti identtiset geenit, kun taas epäidenttisillä kaksosilla on sama geneettisen sukulaisuuden aste kuin millä tahansa sisaruksilla, ja he jakavat vain noin puolet geeneistään. Jos ympäristötekijöihin uskovien argumentti on oikea, näiden syntymässä erotettujen identtisten kaksosten, jotka on adoptoitu eri perheisiin, pitäisi omata ÄO-erot, joita voi verrata kenen tahansa sattumanvaraisesti adoptoitujen, toisilleen sukulaisia olemattomien lasten ÄO:n. Heidän pitäisi vieläpä todellakin erota toisistaan älykkyydessä ja käytöksessä paljon enemmän kuin niiden epäidenttisten kaksosten, jotka ovat kasvaneet yhdessä.
Kaksosista on monia tutkimuksia, mukaanlukien läpikotainen tutkimus, joka tehtiin Minnesotan yliopistossa tri. Thomas J. Bouchard Jr.:n johdolla, joka sai osakseen maailmanlaajuista huomiota. Tutkimus osoitti, että erillään kasvaneiden identtisten kaksosten ÄO:t olivat paljon lähempänä toisiaan kuin sattumanvaraisesti adoptoitujen lasten, ja että ne olivat vielä lähempänä toisiaan kuin epäidenttisten kaksosten, jotka olivat kasvaneet samassa kodissa, ja jotka olivat käyneet samoja kouluja. Yksikään kaksostutkimus ei ole koskaan ollut ristiriidassa näiden tulosten kanssa. (46) (47)
Korostan yhtä tärkeää seikkaa - identtiset kaksoset, jotka kasvavat täysin erilaisissa ympäristöissä - eri vanhempien kasvattamana, käyvät eri kouluja, omaavat erilaisen ruokavalion, erilaiset poliittiset ja uskonnolliset suuntautumiset - omaavat ÄO:t, jotka ovat lähempänä toisiaan, kuin epäidenttisillä kaksosilla, jotka ovat kasvaneet samassa perheessä. Jos älykkyys on pääasiallisesti ympäristöllisten tekijöiden luomus, epäidenttisten kaksosten, jotka ovat kasvaneet yhdessä samassa perhe-, sosiaalisessa- ja koulutuksellisessa ympäristössä, pitäisi varmastikin omata toisiaan paljon lähempänä olevat ÄO:t kuin kaksoset, jotka ovat kasvaneet erillään.
Etsin ja luin lisää tutkimuksia, jotka osoittivat perinnöllisyyden voiman älykkyydessä, ja huomasin, että jopa ne, jotka keskittyivät yhdessä kasvaneisiin identtisiin ja epäidenttisiin kaksosiin, tuottivat lisää vahvaa todistusaineistoa. Koska epäidenttiset ja identtiset kaksoset syntyvät vain minuuttien verran eri aikaan ja tavallisesti kasvavat samassa ympäristössä, he tarjoavat tavan mitata perinnöllisyyden vaikutusta, kun ympäristölliset tekijät ovat samanlaiset.
Identtisten kaksosten ÄO:t korreloivat paljon vahvemmin keskenään kuin epäidenttisten kaksosten. Korrelaatiot liikkuvat yleensä välillä .85 (identtisillä kaksosilla, jotka ovat kasvaneet yhdessä) ja .60 (epäidenttisillä kaksosilla). Psykologit Bouchard ja McGue tarkastelivat uudelleen yli sataa tutkimusta, jotka käsittivät 40 000 sukulaisparia, lähes kaiken tämän tyyppisen kognitiivisen tutkimuksen materiaalin, josta on raportoitu tieteellisessä kirjallisuudessa. Heidän saamansa korrelaatiot ÄO:ssa olivat:
| YHDESSÄ KASVANEET IDENTTISET KAKSOSET | +.86 |
| ERILLÄÄN KASVANEET IDENTTISET KAKSOSET | +.75 |
| YHDESSÄ KASVANEET EPÄIDENTTISET KAKSOSET | +.60 |
Kaikissa tutkimuksissa, jotka vertailivat identtisiä ja epäidenttisiä kaksosia - todetaan, että toisistaan erotetut identtiset kaksoset, jotka ovat kasvaneet erillään, saivat lähempänä toisiaan olevat ÄO:t kuin epäidenttiset kaksoset, jotka on kasvatettu yhdessä! Toiset erinomaisen tiedon lähteet löytyvät adoptoitujen lasten tutkimuksista. Adoptoidut lapset ovat lähempänä geneettisten vanhempiensa ÄO:ta kuin kasvattivanhempiensa ÄO:ta, joiden kanssa he ovat kasvaneet.
Älykkyyden tieteellinen tutkimus on hiljentänyt kaikki paitsi kaikkein sinnikkäimmät egalitaristit. Valitettavasti massamedia Amerikassa edelleen promotoi äärilaidan uusmarxilaisten ja äärivasemmistolaisten ainesten kuten R. C. Lewontinin, Steven Rosen, Stephen Jay Gouldin ja Leon Kaminin epätieteellisiä ja tyrmättyjä näkemyksiä. Media lähes aina jättää mainitsematta näiden miesten poliittiset yhteydet, kuten Kaminin entisen aseman Uuden Englannin Yhdysvaltain kommunistisen puolueen viikkolehden päätoimittajana. Samaan tapaan sivuutetaan Lewontinin tärkeä rooli marxilaisten kannalla olleessa Vietnamin sodan aikaisessa "Tiedettä kansalle" -liikkeessä ja Gouldin muistelu siitä, kuinka hän oppi marxilaisuutensa isänsä polvella. Suuri osa yleisöstä on edelleen pitkälti tietämätön siitä valtavasta tieteellisen todistusaineiston määrästä, joka osoittaa genetiikan huomattavan roolin ihmisen älykkyyden määräytymisessä, mutta tiedeyhteisö on tullut tietoiseksi siitä. Snyderman ja Rothman tekivät laajoja mielipidekyselyjä niiden tiedemiesten parissa, jotka olivat mukana psykologisessa tutkimuksessa, ja huomasivat, että 1980-luvun puoliväliin mennessä suuri enemmistö uskoi, että perinnöllisyys vaikutti älykkyyteen ylivoimaisesti. (48) (49) (50) (51)
Aivot ja älykkyys
Sen oppiminen, että ÄO on pääasiassa perittyä, sai minut kysymään kysymyksen, mikä täsmälleen on perittyä? Niin helpolta kuin vastaus näyttääkin, kyse on tietysti siitä, että geenit rakentavat aivojen arkkitehtuurin ja kemian, sekä niiden kaikki suuret ja pienet varianssit. Jotta voisi uskoa marxilaisten lamarckistien argumenttiin siitä, että perinnöllisyydellä ei ole mitään vaikutusta, pitäisi uskoa, että toisin kuin kaikki muut ihmisen elimet, aivot eivät ole geenien tuotos.
Tiedemiehet uskovat, että lähes kolmasosa ihmisen geeneistä on omistettu aivoille, ja että nuo geenit luonnollisesti vaihtelevat. Älykkyys on lopulta yhtä fyysistä kuin se rakenne, joka mahdollistaa jollekin juosta jalkapallon kanssa tai heittää koripalloa. Sen juuret ovat siinä ihmeellisessä arkkitehtuurissa ja harmaassa aineessa, jota kutsutaan aivoiksi.
On vaikeaa kuvitella, että mielemme ovat fysiikasta juontavia kokonaisuuksia. Loppujen lopuksi, ajatuksilla ei ole fysiikkaa; emme voi maistaa, koskettaa, haistaa, nähdä tai kuulla niitä muuten kuin omissa mielissämme. Kuitenkin aivomme ovat aivan yhtä fyysisiä kuin lihakset käsissämme ja jaloissamme. Niiden rakenne ja "säädöt" ovat ratkaisevan tärkeitä kaikelle älykkyydestämme persoonallisuuteemme. Jopa ajatuksemme tulevat fyysisistä prosesseista aivoissamme, sekä kemiallisista että sähköisistä. Henkisten kykyjemme laadun määrää täysin aivojemme rakenne, muoto, ulottuvuudet, koostumus ja kemia. Jos aivojen rakenne ei olisi niin tärkeä, voisimme opettaa minkä tahansa koiran lukemaan Dostojevskia tai minkä tahansa orangin ymmärtämään orgaanista kemiaa. Niiden eläimen aivojen primitiivisempi rakenne ja rajallisempi koko estää niitä omaamasta korkeaa älykkyyttä. Joidenkin ihmisten aivojen rakenteen vuoksi kaikki ihmiset eivät voi oppia lukemaan ja kirjoittamaan, saatikka sitten ymmärtämään orgaanisen kemian perusteita.
On dramaattisia eroja ihmisen ja koiran aivojen välillä, tai orangutangin - joista johtuu erot älyssä niiden välillä. Jopa koiran ja orangin fyysisten aivojen välillä on suuria eroja, ja jokainen zoologi rankkaisi orangin älykkäämmäksi kuin koiran. Itse asiassa, koirankouluttajat raportoivat, että eri koirarotujen älykkyyksien välillä on jyrkkiä eroja, kuten myös eroja rotujen temperamenteissa ja muissa persoonallisuuden osissa. (52)
Kun ensimmäisen kerran jouduin kasvotusten tämän tiedon kanssa koirien älykkyydestä, mietin, mitkä erot rotujen välillä voisivat selittää henkiset eroavaisuudet. Vain yksi selitys näytti minusta järkevältä: erilaiset geneettiset perimät johtavat fyysisesti erilaisiin aivoihin.
Vain se, että ihmisaivot ovat suuremmat ja monimutkaisemmat kuin koiran tai jopa korkeimpien kädellisten, ei tee niistä yhtään vähempää riippuvaisia samoista genetiikan laeista. Jokaiset ihmisaivot ovat ainutlaatuiset, aivan kuten sormenjäljetkin. Neuroanatomi Paul Glees, klassisessa oppikirjassaan The Human Brain, lausuu, että aivot ovat "geneettisesti ainutlaatuisen ihmisen allekirjoitus". (53) Useimmat tiedemiehet ovat yhtä mieltä siitä, että aivot korkeimmilla kädellisillä ja ihmisillä kehittyivät suuremmiksi ajan mittaan, koska tilavammat ja monimutkaiset aivot mahdollistivat ongelmanratkaisu- ja oppimiskyvyt. Sillä tosiasialla, että apinalla on suuret aivot, on ilmeisesti suhde siihen, että sitä pidetään älykkäämpänä kuin pieniaivoisempaa sammakkoa.
Jopa Charles Darwin viittasi lukuisiin tutkimuksiin tukeakseen päätelmäänsä, että "Uskoa siihen, että ihmisessä on joku läheinen suhde aivojen koon ja älyllisten kykyjen kehittymisen välillä, tukee raakalaisten ja sivistyneiden rotujen kallojen, antiikin ja modernien ihmisten kallojen vertailu ja koko selkärangan verrannollisuus".
Mitä mediagurut sanovat tästä? Vuosia sen jälkeen, kun luin ensimmäisen artikkelini aivojen koosta ja älykkyydestä, luin kirjan The Mismeasure of Man. (54) Sen kirjoittaja oli tunnustava marxilainen Stephen Jay Gould. Hän analysoi ja yritti todistella virheelliseksi aivojen koon tutkimistiedot 19. vuosisadalta ja näin ollen kiisti suhteen pään koon ja älykkyyden välillä. Hän jätti huomiotta tuoreemmat - ja tieteellisesti täsmällisemmät - tutkimukset imisaivoista, joita olivat tehneet sellaiset tutkijat kuin Todd, Vint, Simmons ja Connolly. (55) Sitten Gouldin kirjan on ollut lukuisia tutkimuksia, jotka osoittavat vahvaa korrelaatiota aivojen koon ja älykkyyden välillä.
Nykyaikaisilla MRI (magneettiresonanssikuvaus) -mahdollisuuksilla, voidaan nyt tehdä äärimmäisen tarkkoja mittauksia elävien ihmisten aivoista. Uraauurtavassa kokeessa Teksasin yliopistossa, 40 opiskelijaa jaettiin kahteen ryhmään - toisella oli ÄO yli 130 ja toisella ÄO alle 103. Sitten tuon ajan on tehty lukuisia samankaltaisia tutkimuksia. Löydettiin ällistyttävän selvä korrelaatio .35 aivojen koon ja älykkyyden välillä, korrelaatio, joka oli itse asiassa suurempi kuin useimmissa perinteisissä tutkimuksissa on havaittu, jotka vertasivat päänmittoja ja ÄO:ta. (56) Minulle kävi selväksi, että älykkyys oli pääasiassa perinnöllistä yksinkertaisesti siksi, että se määritti ihmisaivojen tarkat ominaisuudet.
Ego ja ÄO
Suurin este älykkyyden geneettisestä luonteesta puhumiselle on oma egoismimme. Vaikka ihmiset universaalisti syyttävät ulkopuolisia voimia omista epäonnistumisistaan, otamme jatkuvasti kunnian omista onnistumisistamme. Emme halua ajatella, että meillä on rajallinen horisontti näkemyksissämme, joka johtuu geeneihimme juurtuneista rajoituksista, emmekä todellakaan halua antaa liikaa kunniaa geeneillemme (joihin emme voi vaikuttaa) omista saavutuksistamme. Emme halua myöntää, että joku toinen on todella älykkäämpi kuin me. Voimme mukisematta hyväksyä urheilutähden fyysisen koon ja ylivertaisuuden, mutta emme haluaisi tunnustaa henkistä ylivertaisuutta. Tottakai monet ihmiset voivat myöntää älyllisen kilpailijan koulutuksellisen tason tai kokemuksen, mutta useimmat ihmiset eivät ole niin taipuvaisia hyväksymään, että kilpailijalla on ylivertaiset henkiset kyvyt. Kuitenkin sadat vakavat tieteelliset tutkimukset jatkavat lisäämistään geneettisten erojen todistusaineistoon älyllisissä kyvyissä. Todellakin, yleisälykkyys on yksi kaikkein periytyvimmistä ihmisen ominaisuuksista. (57) (58)
Kun luin tutkimuksia ÄO:sta ja ymmärsin sen suuren vaikutuksen elämiimme, käsitin, miksi ÄO-aihe oli niin tärkeä rodullisten egalitaristien parissa. Useimmat ihmiset - eivät vain maaseudulla asuvat valkoiset "rasistit", vaan myös itse johtavat egalitaristit - helposti pitävät ihmisarvoa samana asiana kuin korkeaa älykkyyttä. Jos joku ottaa esiin argumentin, että yksi rotu on älykkäämpi kuin toinen, egalitaristi välittömästi pitää tätä kantaa samana, kuin jos sanoisi, että musta rotu on "alempi". On outoa, että liberaalit, jotka hylkäävät ÄO-testit merkityksettöminä, jotenkin yhdistävät alhaisen ÄO:n yleiseen alemmuuteen.
ÄO on vain yksi ominaisuuksista, jotka tekevät ihmisen, koska henkilöllä voi olla poikkeuksellisia kykyjä, vaikkei hänellä ole poikkeuksellista ÄO:ta. Tapa, jolla henkilö elää elämänsä - hänen vastuunsa, tuottavuutensa, rehellisyytensä, rohkeutensa, moraalinsa ja tuhat muuta ominaisuutta - ovat myös elintärkeitä arvioidessa hänen arvoaan. Jos sanotaan, että musta rotu on alempi kuin valkoinen rotu, koska keskimääräinen ÄO on alhaisempi mustien keskuudessa, se on melko sama kuin sanoisi, että valkoiset ovat alempia kuin mustat, koska keskiverto musta on nopeampi sadan metrin aidoilla.
Olipa heidän älykkyystasonsa mikä tahansa, mustat olivat geneettisesti hyvin sopivia historialliseen ympäristöönsä Afrikassa. Sen sanominen, että heidän peritty kykynsä sopeutua tuohon ympäristöön ennemmin kuin tietokoneiden ja aerodynaamisen suunnittelun ympäristöön tekee heistä "alempia" ihmisolentoja, on täysin subjektiivista. He ovat ehkä alempia siihen, mitä me arvostamme, mutta eivät alempia siihen, mitä he luonnollisesti arvostavat.
Samaan aikaan kun aloin ymmärtää tämän, käsitin myös, että läntinen sivilisaatio käy korkean ÄO:n voimalla. Se on kulttuurimme ja teknologiamme korkeaoktaaninen, geneettisesti luotu polttoaine. Tulin tulokseen, että jos mustien ja valkoisten ÄO:n välillä on merkittävä ero, sillä tulee olemaan huomattava vaikutus yhteiskuntaamme. Kun luin enemmän ÄO:sta, huomasin, että todellinen poliittinen vastustus sitä kohtaan purkautui sen rodullisen merkityksen vuoksi. Nyt kun minulla oli tiukka ote suhteesta älykkyyden, perinnöllisyyden ja ympäristön välillä, aloin kyntää syvälle rodullisen tasa-arvon aiheeseen totuudenjanoisesti.
Mitä itseeni tulee, minulle oli aina ollut helppoa hyväksyä oma henkinen alemmuuteni suhteessa moniin loistaviin ihmisiin. Minulla on kunnioitettava ÄO, mutta kun luin erityisen nerokkaista miehistä kuten Thomas Edison, Francis Galton, Isaac Newton ja William Shockley, on vaikeaa olla egoistinen. Jokainen ihminen tulee olemaan alempi tai ylivertaisempi jossain asiassa. Olen filosofinen sen suhteen, koska se ei alenna minun omanarvontuntoani tietää, että on monia miehiä ja naisia, jotka syntyvät paljon älykkäämpinä kuin minä tai fyysisesti vahvempina kuin minä.
Se ei myöskään anna potkua omanarvontunteelleni tietää, että tällä planeetalla on lukematon määrä kretiinejä. Päätin jo varhaisella iällä etsiä vain yksinkertaisesti totuutta - ei siksi, että se oli arvokasta itsensä vuoksi, vaan myös koska uskoin, että tinkimättömässä totuudessa voimme löytää ratkaisuja niihin monumentaalisiin ongelmiin, jotka kohtaavat tätä maata ja maailmaa.
Kaikki tämä tarjosi minulle käyttökelpoisen aloituspisteen: Kun hyväksyin geenien voiman ja ÄO:n arvon tärkeänä henkisten kykyjen mittaajana, minusta tuntui, että olin valmis käymään vieläkin suuremman tunnelatauksen omaavan kysymyksen kimppuun siitä, oliko vai eikö mustien ja valkoisten älykkyydessä ja käytöksessä ollut merkittäviä eroja.
Thomas Jeffersonin sanat inspiroivat minua, kun syvennyin tähän kaikkein kiistellyinpään aiheeseen Amerikassa. "Ei ole olemassa totuutta, jota pelkäisin, tai jonka haluaisin pysyvän tuntemattomana koko ihmiskunnalle".
Rotu ja älykkyys
Sain tietää, että on satoja tukimuksia, jotka dokumentoivat ÄO-eroja mustien ja valkoisten välillä. Tri. Audrey Shuey, perusteellisessa teoksessaan The Testing of Negro Intelligence, kokosi yli 300 erilaista ÄO-tutkimusta, verraten mustien ja valkoisten älykkyyttä. (59) Niissä todettiin, että keskiverto ÄO-tulokset mustilla olivat 15-20 pistettä alhaisempia kuin keskiverto ÄO-tulokset valkoisilla - tieteellisin termein, ne vaihtelevat yhden ja puolentoista stardadideviaation [SD] verran valkoisten alapuolella. (60)
Minun täytyy painottaa, että vertailut valkoisten ja mustien tulosten välillä ovat ryhmien keskimääräisiä tuloksia. Se, että mustat ryhmänä saavat huonompia ÄO-tuloksia kuin valkoiset, ei tarkoita, etteikö olisi yksittäisiä mustia, jotka saavat pisteitä korkeimmassa kategoriassa ja joitakin valkoisia, jotka saavat pisteitä huonoimmassa. Kuitenkin kun vertaa roduittain päällekkäin asetettuja ÄO-tulosten kellon muotoisia käyriä ja katsoo mustien ja valkoisten eroihin eri tasoilla, käy selväksi, että rotuero käy selvemmäksi jakauman korkeimmissa ja alhaisimmissa ääripäissä. Esimerkiksi puolet kaikista mustista saavat pisteitä valkoisten huonoimmalla neljänneksellä.
Skaalan korkeassa päässä vähintään 115 pisteen ÄO:ta pidetään vaadittavana tuloksena menestyksekkääseen korkeakouluopiskeluun tai korkeimpiin johtajatason- ja ammattilaistöihin Amerikassa. Vain noin 2,5 prosenttia mustista saa näin korkeita tuloksia verrattuna noin 16 prosenttiin valkoisista. Noin 20 kertaa enemmän valkoisia kuin mustia keskimäärin omaa ÄO:n, joka on yli 130, ja noin 50-100 kertaa enemmän valkoisia on 140 pisteen ÄO:n yläpuolella. (62) Tämä on se ÄO-ryhmä, jonka monet psykologit uskovat olevan vastuussa suurimmasta osasta sivilisaatiomme suuria saavutuksia.
Mustien edustuksella ÄO-skaalan alhaisimmassa päässä on vielä enemmän merkitystä yhteiskunnalle. Ainakin 25 prosenttia mustista on 75 pisteen alapuolella ÄO:ssa ja 70-75 pistettä -luokitus useimpien psykologien mukaan on "jälkeenjääneisyyden rajalla". Käytännössä kukaan tuolla ÄO-tasolla ei tule valmistumaan lukiosta tai edes oppimaan paljoa ala-asteen perusasioista; kukaan ei tule kelpaamaan asevoimiin ja vain harva kykenee löytämään hyvän työpaikan. (63) (64) (65) (66)
Mustien ja valkoisten älykkyysjakauma USA:ssa
Opittuani totuuden rotueroista ÄO:ssa ja mentyäni sen kanssa julkisuuteen, kohtasin vuosien ajan median tuomitsemista "rasistiksi" siitä, että uskalsin sanoa, että 20 prosenttia mustista omaa alle 75 pisteen ÄO:n. Lokakuussa 1994, monta vuotta ensimmäisten tästä aiheesta tekemieni lausuntojen jälkeen, Newsweek-lehti teki jutun kirjasta The Bell Curve (67), murskaavasta ÄO:sta ja rotueroista kertovasta kirjasta. Newsweek kirjoitti, että 25 prosenttia (ennemmin kuin 20 prosenttia) mustista putoaa tuohon alhaisimpaan kategoriaan. (68) Kesti 24 vuotta, mutta jäin radikaalien mielipiteideni kanssa Newsweekin varjoon. Se jatkoi vielä summaten tylysti, että "Jos mustat ovat ryhmänä valkoisten alapuolella, unelma todella integroidusta yhteiskunnasta on kuollut".
Jopa silloin vuonna 1964 tiede oli lausunut jyrkät faktat valkoisten ja mustien ÄO-eroista, mutta media valitsi olla raportoimatta näistä faktoista. Analyysissä 11 suuresta tukimuksesta mustien ja valkoisten ÄO-eroista, Arthur Jensen osoitti, että on vahva korrelaatio mustien ja valkoisten välisen kuilun henkisiä kykyjä mittaavissa testeissä ja sen välillä, kuinka tarkasti testit mittaavat "g"-älykkyyttä (yleisälykkyyttä, joka on suhteessa abstraktiin päättelyyn ja ongelmanratkaisukykyyn). Mustat pärjäävät suhteellisen hyvin testeissä, jotka mittaavat ulkomuistia (numero- tai kirjainsarjojen ulkoa opettelemista) mutta niillä on pieni korrelaatio g:n kanssa. (69) (70) (71) (72)
Populaari media lakaisi faktat maton alle, ja liberaalit psykologit väittivät, ettei ÄO todella mittaa tai tarkoita mitään ja lisäsivät sitten - varotoimenpiteenä sen varalta, että joku uskoi, että se tarkoittaa jotain - että ÄO-testit ovat kulttuurillisesti puolueellisia mustia vastaan.
Ovatko henkisiä kykyjä mittaavat testi puolueellisia mustia vastaan?
Kun aloin puhua mustien ja valkoisten ÄO-eroista opettajieni ja ystävieni kanssa, kuulin usein chitterlings-selityksen mustien alhaisiin ÄO-tuloksiin. ÄO-testien sanottiin heijastavan valkoista kulttuuria ja näin ollen ne olivat mustille epäedullisia. He väittivät esimerkiksi, että jos valkoisilta lapsilta kysyttäisiin kysymyksiä chitlineistä (sikojen pienistä sisäelimistä, joita keitetään ja syödään ruokana), he pärjäisivät yhtä huonosti kuin mustat lapset, joilta kysytään kysymyksiä, joissa käytetään termejä kuten tennis. Epätoivoissaan jotkin egalitaristipsykologit ovat jopa väittäneet, että mustat lapset pärjäisivät paremmin testeissä, jotka olisi kirjoitettu "mustalla englannilla" [ Valkoiseksi englanniksi lause "tämä on minun tyttöystäväni" kuuluu "this is my girlfriend", mustaksi englanniksi se on "diz iz ma ho". Ho tulee valkoisen englannin huoraa tarkoittavasta sanasta whore, ja muuta sanaa naiselle musta "ebonics" ei ilmeisesti tunne, katsokaa vain uudempia amerikkalaisia elokuvia tai kuunnelkaa rap-sanoituksia, suom. huom.]. Jotkin menivät jopa niin pitkälle, kuin yrittää suunnitella testejä, jotka tarkoituksellisesti parantaisivat mustien suoritusta, mutta joka tapauksessa, kun valkoiset osallistuivat näihin samoihin testeihin, he saivat silti paljon paremmat tulokset kuin mustat.
Kulttuurillinen puolueellisuus- tai chitterlings-selityksen mustien ÄO-tuloksista kanssa ovat ristiriidassa myös ÄO-tutkimukset, jotka osoittavat, että hispaaniset (jotka keskimäärin ovat köyhempiä kuin mustat) ja joilla on ilmiselviä kielellisiä ja kulttuurillisia puutteita (monet ovat uusia tulokkaita kulttuuriimme), saavat merkittävästi korkeampia pistemääriä kuin mustat ÄO-testien abstrakteissa osissa. He saavat jatkuvasti korkeampia pistemääriä myös verbaalisissa osissa. Amerikan intiaanit, jotka mustiin verrattuna ovat köyhempiä ja yleisesti eristyneempiä amerikkalaisesta mainstream-kulttuurista ja koulutuskeskuksista, pärjäävät myös mustia paremmin ÄO-testeissä. Arthur Jensen kirjoitti kirjassaan Bias in Mental Testing:
Kahdentoista SES- [sosio-ekonominen status] ja muun ympäristötekijän yhdistelmällä, Amerikan intiaaniväestö rankkautuu yhtä paljon mustien stadardien alapuolelle kuin mustat valkoisten . . . mutta ilmenee, että intiaanit saavat korkeampia pistemääriä kuin mustat älykkyystesteissä.... Ei-verbaalisessa järkeilytestissä, joka tehtiin ensimmäisellä luokalla, ennen kuin koulutuksella voi olla paljoa vaikutusta, intiaanilapset ylittivät mustien keskivertopistemäärän ÄO:n suhteutettuna 14 pisteen verran...päinvastoin, kuin mitä voisi ennustaa teorian mukaan, että etnisten ryhmien erot ÄO:ssa lähinnä vain heijastavat SES-eroja. (73)
Mustat pärjäävät jatkuvasti paremmin niissä ÄO-testien osissa, joissa on suurin kulttuurillinen komponentti ja huonoimmin osissa, jotka ovat kaikkein kulttuurivapaimpia. Mustat pärjäävät paljon paremmin ÄO-testien verbaalisissa osissa kuin osissa, joissa symbolit mittaavat abstrakteja henkisiä kykyjä. Jos kulttuurillinen puolueellisuus on vastuussa eroista mustien ja valkoisten ÄO-tuloksissa, silloin suurimman kuilun pitäisi olla enemmän kulttuurillisesti kuormitetuissa verbaalisissa testeissä. Mutta asia on päinvastoin. (74)
Lähempinä vuosina mekaaninen reaktioaika -testit ovat myös osoittaneet vahvaa näyttöä siitä, että ÄO-testit eivät ole kulttuurillisesti puolueellisia mustia vastaan. Arthur Jensen ja muut ovat myös havainneet, että päätöksenteon mekaaninen nopeus korreloi vahvasti ÄO:n kanssa. Näissä testeissä osallistujat istuvat joukon valoja edessä ja vastaavat, mikä syttyy. Henkisen reaktion nopeus korreloi vahvasti ÄO-testitulosten kanssa ja on korkeampi valkoisilla ja aasialaisilla lapsilla kuin mustilla. Sitä voisi joutua koville yrittäessään ymmärtää, kuinka reaktioaika vilkkuvaan valoon voisi olla kulttuurillisesti puolueellinen. (75) (76)
Opin, että kirjalliset ÄO-testit itseasiassa ovat taipuvaisia yliarvioimaan mustien henkisiä kykyjä, koska merkittävä osa useimmista ÄO-testeistä on verbaalista, joka nojaa raskaasti muistiin ja kokemukseen ennemmin kuin abstraktiin järkeilyyn ja ongelmanratkaisuun. Jos testit kykenisivät paremmin eristämään avaruudellisen järkeilyn kyvyn, kuilu kasvaisi vielä leveämmäksi.
Jos ÄO-testi, SAT (Scholastic Aptitude Test) tai Asevoimiin sopivuus-testi (AFQT) ovat puolueellisia tiettyä ryhmää vastaan, ei olisi tarkkaa ennustaa tuon ryhmän suoriutumista. Esimerkiksi, jos mustat saisivat alhaisempia tuloksia ÄO:ssa mutta pärjäisivät paremmin koulussa kuin heidän ÄO:nsa ennustaisi, tämä viittaisi siihen, että testit eivät tarkasti arvioi mustien kykyjä ja puolueellisuuteen mustia kohtaan.
Totuus on se, että ÄO-testit pärjäävät melko hyvin mustien ja valkoisten suoritusten ennustamisessa ryhminä. Itseasiassa korkeakoulun SAT-testit ovat jokseenkin puolueellisia valkoisia kohtaan siinä, että valkoiset pärjäävät hieman paremmin korkeakoulussa kuin testit ennustavat, ja mustat hieman huonommin. On epätodennäköistä, että testien suunnittelijat tarkoituksellisesti tekivät testeistä puolueellisia mustien hyväksi; koska jos he tietäisivät kuinka tehdä niin, he tekisivät sitä enemmän! Jotkin mustat, joilla on suhteellisen korkeat ÄO:t, omaavat usein puutteita muissa luonnetekijöissä, joita tarvittaisiin joissain elämän toiminnoissa. Kaikkein arvokkain tieteellinen elin Amerikassa, National Academy of Sciences, tutki, onko testeissä puolueellisuutta mustia vastaan ÄO:ssa ja muissa älykkyyteen pohjaavissa testeissä kuten SAT:ssä, tutkimussiipensä National Research Councilin kautta. He lausuivat:
Alemmalla korkeakoulutasolla valkoisille oppilaille ÄO testien perustella lasketun ennusteen on yleensä havaittu myöhemmin realisoituvan joko ennustettuihin tai ennustettua parempiin arvosanoihin....
Mustilla ennusteet ovat taipuvaisia hiukan liiottelemaan menestystä, koska arvosanat, jotka he todella saavuttavat vastaavat ennusteita tai alittavat ne.
. . . Tulokset eivät tue sitä, että ÄO tulosten perinteinen käyttö ennustamiseen syrjisi mustia, koska ne jopa yliarvioivat heidän todellista suorituskykyään. Jos jotakin, niin on jonkin verran viittausta päinvastaiseen. . . . (77).
Sen havaitseminen, että testit ovat puolueellisia valkoisia vastaan, vaikkakin vain hieman, osoittaa jälleen kerran, että totuus asiassa on täsmälleen päinvastainen kuin mitä populaari massamedia säännöllisesti amerikkalaisille kertoo. Mustien ja valkoisten ÄO-erot eivät ole tulosta testien kulttuurillisesta puolueellisuudesta tai syrjinnästä. Ne ovat todellisia.
Mustien ÄO on selvästi alhaisempi, mutta...
Kun tutkimukset selvistä ÄO-eroista rotujen välillä kasautuivat enemmän tiedeyhteisössä, rodulliset egalitaristit perääntyivät uusille puolustusasemille. Monet heistä hylkäsivät ÄO on merkityksetön ja testit ovat puolueellisia mustia vastaan -argumentit. He sanoivat, että jos mustilla on alhaisemmat ÄO:t kuin valkoisilla (josta oli tullut täysin kiistämätöntä), se johtui yksinkertaisesti siitä, että he kasvoivat "puutteellisissa" ympäristöissä. Egalitaristit syyttivät sosiaekonomisia tekijöitä kuten köyhyyttä ja vanhempien vähäistä koulutustasoa mustien ÄO-tuloksista.
Kuitenkin monet tutkimukset valkoisista ja mustista ottavat sosioekonomiset tekijät huomioon. Ne havaitsevat jatkuvasti, että jopa ne mustat, jotka tulevat korkeista sosioekonomisista taustoista ja hyvin koulutetuista perheistä, silti saavat selvästi alhaisemmat ÄO-tulokset kuin valkoiset. (78)
SAT-tulokset korreloivat suuresti ÄO:n kanssa ja testauspalvelu on kerännyt tietoa vanhempien tuloista, koulutuksesta ja testiin osallistujien roduista. Se on havainnut, että mustat oppilaat, joiden kodin tulot ovat enemmän kuin $70 000 vuodessa ja joilla on ainakin yksi vanhempi, joka on valmistunut korkeakoulusta - saavat huonommat pisteet SAT:ssä kuin valkoiset, jotka ovat kodeista, joissa tienataan vähemmän kuin $20 000 vuodessa ja joissa molemmat vanhemmat ovat lukion keskeyttäneitä. (79) (80) Kaikkein ympäristöllisesti epäedullisimmassa asemassa olevien valkoisten ryhmä, joka osallistuu SAT:hen - saa paremmat pisteet kuin kaikkein ympäristöllisesti edullisimmassa asemassa olevien mustien ryhmä.
Mustien huonon menestyksen ÄO-testeissä geneettisesti selittävän tiedon määrä on laajamittaista ja voimakasta. ÄO-tutkimukset, joihin on otettu mukaan mustia, valkoisia ja aasialaisia, ovat laajalti korreloineet monien sosioekonomisten tekijöiden kanssa mukaanlukien perheen tulot, vanhempien koulutustaso ja työasema sekä koulun laatu. Alhaisesta tuloluokasta tulevien valkoisten ryhmä, jolla on alhaiset vanhempien koulutustasot ja alhaiset vanhempien ammatilliset asemat saavat jatkuvasti paremmat ÄO-tulokset kuin mustat, jotka tulevat suurituloisista, korkeiden koulutustasojen ja ammatillisten asemien perheistä. (81) (82)
Rotueroista piittaamattomuuden haitat
Argumentti, että ympäristötekijät aiheuttavat erot ÄO-tasoissa rotujen välillä, myöntää, että todellinen ero on olemassa. Jos on olemassa todellinen ero mustien ja valkoisten lasten ÄO:ssa - mistä tahansa syystä - se selvästi suosittelee koulujen rodullisen integroinnin lopettamista, koska on paljon parempi jakaa lapset ryhmiin heidän luonnollisten kykyjensä mukaan.
Hyvä esimerkki niistä haitoista, joita ÄO-eroista piittaamattomuus aiheuttaa, voidaan löytää luokkahuoneesta, jossa on hyvin nokkelia ja hyvin hitaasti oppivia lapsia rinta rinnan. Opetus on väkisinkin liian haastavaa henkisesti hitaammalle lapselle, joka ei pysy perässä ja joka näin ollen on täysin eksyksissä ja turhautunut. Toisaalta opetus tulee olemaan liian hidasta tarjotakseen haasteita nokkelalle lapselle, jonka potentiaali jää hyödyntämättä. Jos sellaiset henkiset erot luokkahoneessa menevät rotujen mukaan, voi hyvin kuvitella, minkälaisia jännitteitä ja pahaa tahtoa voi kehittyä erilaisten ryhmien välillä.
Vaikka rodut ovat selvästi erilaisia oppimiskyvyssä, valtio toimii väärän tasa-arvon periaatteen mukaan. Kun Kalifornia kielsi lailla affirmative actionin [ Amerikkalainen käytäntö, jonka mukaan koulutus- ja työpaikkoihin pääsyyn vaaditaan vähemmän tietyiltä suosituilta vähemmistöryhmiltä kuin valkoisilta, heteroseksuaaleilta, miehiltä, tai mikä milloinkin on tilanne, suom. huom. ] korkeakoulujensa sisäänpääsyohjelmissa, tapahtui dramaattinen romahdus mustien ja meksikolaisten sisäänpääsyssä (83) parhaisiin akateemisiin kouluihin. Egalitaristit itkivät, että tulokset olivat epäreiluja mustille ja meksikolaisille. Mutta se, mitä alhaisemmat vähemmistöjen määrät itseasiassa todistavat, on se, että pätevämpiä valkoisia on syrjitty.
Siitä on yli 80 vuotta, kun ensimmäiset ÄO-testit tehtiin sekä valkoisille että mustille. 1990-luvulla mustat saavat ÄO-pisteitä samassa suhteessa valkoisiin kuin 1920-luvulla, noin 15-20 pistettä vähemmän. Yli 70 vuoden ajan elämän, koulutuksen ja työelämän mahdollisuudet ovat lisääntyneet dramaattisesti mustille, ja niille on tehnyt seuraa massiivinen koulu- ja sosiaalinen integrointi. Kuitenkin dramaattinen sosioekonominen parannus ei ole nostanut mustien ÄO-tuloksia suhteessa valkoisiin.
Todisteet ovat selvät, että ÄO-kuilu ei ole kaventunut lisäämällä mustan lapsen varhaisten vuosien koulutuksellista stimulaatiota, tai julkisesti integroiduilla kouluilla. (84) Jos jotain vaikutusta on ollut, se on vain leventänyt kuilua. (85) Monen miljardin dollarin Head Start (etumatka, suom. huom.) -esikoulun ympäristönrikastuttamis-ohjelma, jota ylläpidetään pääasiassa mustien auttamiseksi kilpailemaan koulutuksellisesti, ei ole johtanut saavutuksiin mustilla oppilailla mutta on hyödyttänyt hieman valkoisia. Laajamittaisen ja erinomaisen tutkimuksen tekivät J. Currie ja D. Thomas, jotka osoittivat Head Startin selvän epäonnistumisen. (86) Head Start on kaikkein kallein ja laajalle levinnein ohjelma "epäedullisessa asemassa" olevien nuorten koulumenestyksen parantamiseksi.
Scarrin tutkimus
Mustien alhaisemman älykkyyden geneettinen alkuperä voidaan nähdä myös joukosta tutkimuksia, jotka kartoittavat esivanhempien, jotka ovat mustia, suhteellista määrää. Yksi ensimmäisistä suurimmista tutkimuksista tehtiin niinkin aikaisin kuin vuonna 1916 Virginiassa. Suuri määrä mustia koululapsia jaettiin ryhmiin, jotka määräytyivät valkoisten ja mustien isovanhempien mukaan. Kaikki mustat kokeeseen osallistujat, puhtaasti tai osaksi mustat, olivat kasvaneet mustan yhteisön ympäristössä. Mustat, joilla oli neljä mustaa isovanhempaa, saivat alhaisimmat ÄO-tulokset. Mustat, joilla oli kolme mustaa isovanhempaa ja yksi valkoinen - hieman korkeammat; mustilla, joilla oli kaksi valkoista isovanhempaa - vieläkin korkeammat; ja mustat, joilla oli kolme valkoista isovanhempaa, saivat korkeimmat ÄO:t mustien lasten joukosta. (87) Kaikkein hiljattaisimmat tutkimukset 1990-luvulla osoittavat täsmälleen samat tulokset.
Sandra Scarr, Richard Weinberg ja I.D. Waldman tekivät yhden kaikkein voimakkaimmista suorista tutkimuksista rotuun ja ympäristöön. Kaikki kolme tunnetaan melko hyvin ympäristötekijöiden vaikutukseen uskovista mielipiteistään. Tutkimuksessa analysoitiin valkoisia, mustia ja sekarotuisia adoptoituja lapsia yli sadassa valkoisessa perheessä Minnesotassa. Tutkimus oli egalitaristin uni, koska lasten adoptiovanhemmilla oli arvokkaat tulotasot ja koulutus ja he olivat tarpeeksi antirasistisia adoptoimaan mustan lapsen omaan perheeseensä. Scarr on vahva rodullisen tasa-arvon puolustaja ja oli sitä mieltä, että ympäristö näytteli lähes ainoaa roolia ÄO-eroissa rotujen välillä. Scarr tuki perimän tärkeyttä yksilöllisten erojen selittäjänä yksilöissä rodun sisällä, mutta hän väitti, että rotujen väliset erot ovat enimmäkseen ympäristötekijöistä johtuvia.
Lapsiin tutkimuksissa kuului valkoisia, mustia ja mulatteja, kuten myös valkoisten adoptioparien biologisia lapsia. Seitsemän vuoden iässä lapsille tehtiin ÄO-testit, ja kaikki ryhmät, mukaanlukien mustat ja mulatit, saivat keskivertoa korkeammat ÄO:t. Scarr ja Weinberg julkaisivat artikkelin, jossa he väittivät todistaneensa lähes muut poissulkevan voiman, joka ympäristöllä on rotuun ÄO:ssa, vaikka he joutuivat myöntämään, että valkoiset lapset, olivatpa sitten adoptoituja tai eivät, saivat huomattavasti korkeammat ÄO:t kuin mustat ja mulattilapset ja että mulattilapset saivat korkeammat ÄO:t kuin mustat. (88)
Vuosikymmen myöhemmin kun lapset olivat saavuttaneet 17 vuoden iän, tehtiin jatkotutkimus ja se käsitti taas ÄO-mittauksia. Kun he kypsyivät, mustat lapset olivat pudonneet taaksepäin 89 pisteen keskimääräiseen ÄO:n, mikä on mustien keskimääräinen ÄO sillä Yhdysvaltain alueella, jolla tutkimus oli tehty. Valkoiset adoptiolapset saivat keskimäärin 106 pisteen ÄO:n, 17 pistettä korkeamman kuin mustat lapset, joka käy yksiin perinteisten tutkimusten kanssa mustien ja valkoisten ÄO-eroista. Linjassa geneettisen teorian kanssa, puoliksi valkoiset ja puoliksi mustat mulatti-adoptiolapset olivat pisteillään lähes täsmälleen adoptoitujen valkoisten ja mustien ÄO:n välissä. (89)
Minnesotan trans-rodullisen adoptiotutkimuksen tulokset
| Vanhempien ÄO | Biologisten lasten | Valkoisilta adoptoitujen lasten | Mulattivanhemmilta adoptoitujen lasten | Mustilta vanhemmilta adoptoitujen lasten |
| ÄO 115,35 | 109,4 | 105,6 | 98,5 | 89,4 |
Scarr ja Weinberg julkaisivat vastahakoisesti tuloksensa jatkotutkimuksesta, mutta odottivat lähes neljä vuotta ennen kuin tekivät sen, aivan kuin heitä olisi nolottanut se, mitä he havaitsivat. Tuskallisen järkeilyprosessin kautta he silti väittivät, että ympäristö näytteli dominanttia roolia ÄO:ssa. Mutta jatkotutkimuksessa, toisin kuin ensimmäisessä tutkimuksessaan, he myönsivät myös, että geeneillä oli myös tärkeä vaikutus. Sekä Richard Lynn että Michael Levin tehokkaasti osoittivat analyyseissään Scarrin omista tuloksista, että geenit esittävät selvästi dominanttia roolia noiden adoptoitujen lasten älykkyystasoissa. (90) (91)
Afrikkalaiset ÄO-tutkimukset
Geneettiset testit osoittavat, että lähes kaikilla Amerikan mustilla on jonkin verran valkoisia geenejä, vaikka vain yhdellä prosentilla valkoisista on mustia geenejä. (92) (93) Tämä luultavasti johtuu siitä, että amerikkalainen yhteiskunta luokitteli jokaisen henkilön, jolla oli yhtään mustaa verta, neekeriksi ja erottelivat heidät tiukasti valkoisista. ÄO-tulokset Afrikassa (missä he oletettavasti ovat puhtaasti mustia) ovat vieläkin alhaisempia. Kun Amerikan mustat ovat yhden standardideviaation valkoisten alapuolella ÄO:ssa (noin 85 pistettä), puhtaat mustat Afrikassa, jotka ovat käyneet saman verran kouluja kuin valkoiset, ovat keskimäärin kaksi standardideviaatiota valkoisten alapuolella (alle 75 pistettä). (94) (95) (96)
Professori Richard Lynn kokosi vuonna 1991 tutkimuksia ÄO:sta Afrikassa, jossa on paljon vähemmän valkoisten geneettistä osallistumista mustien geenipooliin kuin Yhdysvalloissa. He havaitsivat, että Saharan eteläpuolisessa Afrikassa mustilla on ÄO alle 75 pistettä, joka on lähes kaksi standardideviaatiota valkoisen normin alapuolella. Eurooppalaisten standardien mukaan nämä luvut tarkoittavat sitä, että noin 50 prosenttia mustista afrikkalaisista luokiteltaisiin henkisen jälkeenjääneisyyden rajalle tai sen alle (lähes kaksi kertaa se luku, kuin USA:n mustilla). Lynnin vuoden 1991 katsauksen jälkeen kolme uudempaa tutkimusta ovat vahvistaneet hänen työnsä. He käyttivät testiä Raven Progressive Matrices, ei-kulttuurillista testiä, joka on tarkka tapa mitata ei-verbaalista osaa älykkyydestä. Musta zimbabwelainen, Fred Zindi, suoritti yhden tutkimuksista, joka vertasi 204 zimbabwelaista 12-14-vuotiasta ja liitti heidät 202 englantilaiseen koululaiseen sukupuolen, koulutustason ja luokkataustan mukaan. Englantilaiset oppilaat saivat keskimäärin 97 pisteen ÄO:n kun heihin verrattavista taustoista tulevat mustat saivat keskimäärin 70 pisteen ÄO:n.
Afrikkalaistenvs. Amerikkalaisten älykkyys
Yritykset kyseenalaistaa rodun merkitys
Muutama tukimus on yrittänyt todistaa, että oikealla ympäristöllisellä stimulaatiolla mustat lapset voivat kehittää samanlaiset ÄO:t kuin valkoisilla ja aasialaisilla lapsilla. Milwaukee Project oli kaikkein kuuluisin näistä, ja väistämättä veti puoleensa melkoista mediakäsittelyä parhaina päivinään. Raportoitiin, että intensiivisellä varhaislapsuuden puuttumisella ja stimuloinnilla, vähäosaisten mustien lasten ÄO:t nousivat 30 pisteellä verrattuna kontrolliryhmään. (101) The Washington Post kirjoitti voitonriemuisesti, että projektin menestys "teki lopullisesti selvän" kysymyksestä siitä, tulevatko huonoista sosioekonomisista taustoista olevat lapset perässä ympäristön vai perimän vuoksi.
Egalitaristien kannalta valitettavasti, heidän euforinen mediakuplansa puhkesi, kun Milwaukee Projectin johtaja Rick Haber tuomittiin ja vangittiin valtion varojen kavaltamisesta. Vaikka tämä ei ole suoraan relevanttia projektin tuloksista puhuttaessa, se asettaa hänen luotettavuutensa johtajana kyseenalaiseksi. Howard L. Garber, Haberin pitkäaikainen työtoveri, julkaisi vuonna 1988 raportin projektista, joka paljasti, että ÄO-parannukset olivat keinotekoisia ja ne saavutettiin intensiivisellä harjoittelulla samanlaisilla ongelmilla kuin Stanford-Binet'n testissä, ja että lasten ÄO:t laskivat vakaasti heidän lähdettyään ohjelmasta, eikä ÄO:n nousu koskaan muuttunut akateemiseksi menestykseksi. Lopulta heidän kykynsä vastasivat samaa tasoa kuin kontrolliryhmällä, johon tietenkään ei oltu puututtu. (102) (103)
Herman Spitz, kirjassaan The Raising of Intelligence, dokumentoi tusinoittain samanlaisia ohjelmia, jotka epäonnistuivat surkealla tavalla nostamaan mustien ÄO:ta. Niiden aloitusvaiheissa media antoi niille laajamittaista käsittelyä ja innostuksesta kirkuvia arvosteluja, mutta vain vähän käsittelyä niiden lopullisen epäonnistumisen jälkeen. Julkisuuden kaava on identtinen Neuvostoliiton lysenkoismin ajan kanssa. Vuosien mittaan siellä oli monia mediamyrskyjä, joissa julistettiin ihmeellisiä onnistumisia erilaisissa aikaisen puuttumisen ohjelmissa. Nolostuttavan säännöllisesti ohjelmien, joista oli pauhattu, annettiin upota hiljaiseen unohdukseen median julistaessa jonkin uuden lähestymistavan ihmeellisiä tuloksia. (104) (105) (106)
Toinen esimerkki median "todisteista" siitä, että mustien ja valkoisten erot ovat ympäristötekijöistä johtuvia, on mustan chicagolaisen opettajan Marva Collinsin saama mediakäsittely. Yhtenä kaikkein tunnetuimmista henkilöistä Amerikan koulutuksessa, Collins sai laajamittaista mediakäsittelyä, mukaanlukien ihailevia artikkeleja The New York Timesissa ja korkealentoista ylistystä televisio-ohjelmassa 60 minuuttia. Hän väitti, että näennäisesti "opetuskelvottomat" lähiöiden lapset viiden ja kymmenen ikävuoden väliltä olivat nousseet raketin lailla standardisoiduissa testeissä hänen opetusmetodiensa alaisuudessa ja lukivat ja ymmärsivät Tolstoita, Platoa ja Shakespearea. Huolimatta niin uskomattomista väitteistä, media ei koskaan kysynyt Collinsilta kovia tieteellisiä todisteita tämän väitteiden perustaksi, eikä hänen "ihmettään" ole menestyksekkäästi toistettu toisten psykologien ja kouluttajien toimesta kontrolloiduissa tutkimuksissa. Tämäntapaiset ihmeelliset tarinat, aina niin suosittuja massamediassa, eivät hyvästä syystä koskaan löydä tietään siihen tarkasteluun, jota tieteelliset julkaisut tarjoavat. (107)
Kielletty aihe
Valkoisten ja mustien välinen ÄO-kuilu on kiellettyä tietoa julkisuudessa. Vuonna 1986 American Psychological Association vakavissaan väitteli siitä, pitäisikö kaikki tutkimus mustien ja valkoisten eroista kieltää. (108) Paljon aiemmin, vuonna 1962, American Association of Physical Anthropologists äänesti sen saman kirjan sensuroimisesta, joka aloitti oman tutkimusmatkani rodulliseen totuuteen: Race and Reason. (109) Ennen äänestystä, liiton eminentti puheenjohtaja tri. Carlton Coon pyysi niitä viittaamaan käsillään, jotka kokouksessa olivat itseasiassa lukeneet kirjan. Vain kaksi tai kolme kättä nousi. Kun liitto hyväksyi sensurointipäätöslauselman, Coon erosi virastaan protestina. Tällaisten toimenpiteiden tulisi saada hälytyskellot soimaan kaikkien niiden päissä, jotka etsivät totuutta, koska ne ovat selvästi kaiku kirkon yrityksistä keskiajalla kieltää tähtitieetellinen tutkimus, kun se haastoi uskonnolliset opit universumin rakenteesta. Minkälainen totuus on sellainen, jonka kyseenalaistaja pitää hiljentää?
Tieteellinen todistusaineisto perinnöllisistä rotueroista on ylitsevuotavaa ja ilmeistä. Voin arvailla, miltä Galileosta ja Copernicuksesta tuntui, kun heidän taivaitten seuraamisensa sai heidät vakuuttuneiksi siitä, että aurinko ei kiertänyt maan ympärillä. Todistusaineisto siitä, että aurinko on aurinkokunnan keskus oli niin selvää, että jotkin kirkonmiehet kieltäytyivät katsomasta sitä ollenkaan. Yksi kirkonmiehistä kiistassa Galileon kanssa oli kardinaali Bellarmino, joka kieltäytyi katsomasta teleskooppiin, koska hän sanoi paholaisen saavan hänet näkemään sieltä asioita, joita Galileo sanoi siellä olevan. Ohutkaulainen pullo, joka symboloi hänen kapeaa mieltänsä, tuli tunnetuksi Bellarminon pullona. Bellarminon puolueellisuus on täydellisen rinnakkainen egalitarististen tosiuskovien kanssa, jotka kieltäytyvät katsomasta todistusaineiston vuorta, joka haastaa heidän oppinsa.
Vuoden 1964 Amerikassa, kuten tämänkin päivän Amerikassa, ei ole ollut mitään niin halventavaa ja vahingoittavaa leimaa kuin "rasisti". Sanaa ei käytetty tarkoittamaan henkilöä, joka ymmärtää rodun tosiasiat; sitä käytettiin ja käytetään nytkin terminä, joka liittyy vihaan, sortoon ja ihmisen brutaaliuteen. Kuiten Galileon faktat aurinkokunnasta rinnastettiin paholaiseen, niin tänä päivänä faktat rodusta liitetään Hitleriin.
Mustien ja valkoisten aivot: Faktat
Kirjat ja artikkelit ÄO:sta johtivat minut muihin tutkimuksiin, jotka paljastivat merkittäviä eroja mustien ja valkoisten aivoissa. Itse asiassa tutkimustieto rotueroista aivojen rakenteessa oli vieläkin selkeämpää kuin tutkimustieto, joka perustui psykologiseen testaamiseen. Sain selville, että mustien ja valkoisten aivoja on punnittu, verrattu ja analysoitu vuosikymmenien ajan, ja tulokset ovat jatkuvasti osoittaneet, että mustien aivot ovat pienempiä kuin valkoisten ja aasialaisten aivot. Hyvänä valaisevana esimerkkinä selvistä eroista on sekin, että vaikka mustat ovat fyysisesti suurempia kuin aasialaiset, jälkimmäisillä on fyysisesti suuremmat aivot. (129)
Suositussa median ylistämässä egalitaristisessa kirjassaan The Mismeasure of Man (139), Stephen Jay Gould väitti, että 19. vuosisadan tutkijat käyttivät vääriä metodeja verratessaan valkoisten ja mustien aivoja, ja vihjasi, että eroja ei ole. Gould kuitenkin jätti huolellisesti pois monia tuoreempia tutkimuksia, jotka dokumentoivat perusteellisia eroja aivoissa mustien ja valkoisten välillä. (131) (132)
Itseasiassa kymmenen vuotta ennen Gouldin kirjan julkaisemista, John C. Caruthersin kirja The Mind of Man in Africa osoitti, että on tehty viisi suurta tutkimusta mustien ja valkoisten aivojen eroista, joissa on käytetty moderneja metodeja ja joita ovat tehneet Todd, Pearl, Vint, Simmons ja Connolly. Gould huolellisesti vältti mainitsemasta nämä tuoreet tutkimukset, lukuunottamatta kahta lyhyttä lausetta Pearlista, jota hän ylisti sen sanomisesta, että ravinto voi selittää rodullisia eroja aivojen koossa. Gould jätti sopivasti pois Pearlin tiedot aivojen eroista. Caruthers huomautti, että joukko tieteellisiä tutkimuksia osoittaa, että mustien aivot ovat keskimäärin 2,6-7,9 prosenttia pienemmät kuin valkoisten aivot. (133)
Samaan aikaan Gouldin teoksen kanssa, vuodelta 1980 oleva tutkimus aivojen painosta, joka käsitti tietoa mustien ja valkoisten aivoista, osoitti, että mustien vauvojen aivot ovat keskimäärin kahdeksan prosenttia pienemmät ja kevyemmät kuin valkoisten vauvojen. (134) 1980- ja 1990-luvuilla Broman ja Osborne tekivät lisää tutkimuksia, jotka jatkuvasti osoittivat merkittäviä eroja valkoisten ja mustien aivojen koon välillä. (135) (136) (137)
1950-luvulla suorat tutkimukset, jotka vertailivat valkoisten ja mustien aivoja, päättyivät joksikin aikaa, koska pidettiin epäkohtelaaina, loukkaavana ja poliittisesti epäkorrektina miettiä sellaisia eroja. (138) Pitkän välin jälkeen joukko tuoreempia tutkimuksia aivojen fysiologiasta osoittaa saman todistusaineiston eroista aivojen koossa mustien ja valkoisten välillä, kuin ensimmäiset tutkimukset, joista raportoitiin viime vuosisadalla. (139)
Ehkä kaikkein laajimman tutkimuksen kaikista teki National Collaborative Perinatal Project, joka tutki yli 14 000 äitiä ja lasta. Projekti oli laajuudeltaan valtakunnallinen ja tutki äitejä ja heidän lapsiaan hedelmöityksestä syntymään ja varhaislapsuuteen. Tutkimuksen tarkoitus oli löytää pääkorrelaatiot imeväiskuolleisuuden, terveyden ja älykkyyden sekä muiden lapsen kehityksen aspektien välillä. Kohteilta testattiin ÄO:t neljännestä ikävuodesta seitsemänteen. Laajoja ruumiin ja pään mittauksia tehtiin syntymän yhteydessä ja kahdeksankuukautisena, sekä yhden, neljän ja seitsemän vuoden iässä.
Tri. Arthur Jensen analysoi massiivista tietoa tutkimuksesta ja havaitsi joitakin hämmästyttäviä asioita. Jopa perheiden sisällä korkeamman ÄO:n omaava sisarus yleensä omaa suurimman pään koon. Tutkimus vahvisti myös joitakin aikaisempia tutkimuksia, jotka olivat osoittaneet mustilla olevan keskimäärin pienemmät päät kuin valkoisilla ja vastaavasti alhaisempi älykkyys. Murskaavana vahvistuksena korrelaatioon pään koon ja älykkyyden välillä tutkimus havaitsi, että mustat ja valkoiset lapset, joilla oli hyvin samanlainen ÄO, omasivat myös keskimäärin hyvin pieniä eroja pään koossa. (140) Jos fyysisten aivojen koko korreloi ÄO:n kanssa, on järkeenkäypää, että älykkyys perustuu aivojen itsensä fyysiseen rakenteeseen ja näin ollen on peritty komponentti.
Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet eroja aivojen supra-granulaarisella alueella, otsalohkojen alueella ja aivojen poimuttuneisuudessa ja uurteisuudessa mustien ja valkoisten välillä. Vuonna 1950 Connolly kirjoitti:
Neekerin aivot ovat keskimäärin pidemmät, kapeammat ja litteämmät kuin valkoisten aivot. Frontaalialue,...suurempi miespuolisilla valkoisilla kuin neekereillä, kun taas päälaen alue on suurempi neekereillä kuin valkoisilla... Voidaan sanoa, että otsalohkojen kaava valkoisissa aivoissa sarjassamme on säännöllisempi ja yhdenmukaisempi kuin neekereiden aivoissa...Valkoinen sarja on ehkä uurteisempi ja siinä on ehkä enemmän poimujen anastomoosia... (141)
Aivojen otsalohkojen tärkeyttä omistajansa persoonallisuudelle korostettiin elokuvassa Yksi lensi yli käenpesän (142) sekä myös Jessica Langen elokuvassa Frances Farmerista nimeltä Frances. (143) Monien vuosien ajan joillekin erittäin agressiivisille mielenterveyspotilaille tehtiin "frontaali lobotomia", toimenpide, jossa otsalohkon alue neutraloidaan tai poistetaan. Potilaalla oli toimenpiteen jälkeen muisti vielä eheä, mutta hänen henkensä, tahdonvoimansa ja motivaationsa olivat huomattavasti heikentyneet. Ward C. Halstead, biopsykologi ja kokeellisen psykologian professori lääketieteen laitoksella Chicagon yliopistossa, kirjoitti: "Otsalohkot ovat aivojen osana tärkein biologiselle älykkyydelle. Ne ovat sivilisaation organismit - perusta ihmisen toivolle tulevaisuudesta". (144)
Frontaali lobotomialeikkaus
Useimmat tiedemiehet, jotka ovat tutkineet aivojen otsalohkoja, riippumatta siitä ovatko he tehneet rotujen välisiä vertailuja, huomasivat, että tämä osa aivoja on kaikkein eniten vastuussa motivaatiosta ja oma-aloitteisuudesta sekä primitiivisten impulssien estoista. Suurempi aivojen otsalohkojen poimuttuminen viittaa paljon suurempaan kapasiteetin monimutkaisuuteen; se on kenties evolutiivisen kehityksen mitta. Alemmilla nisäkkäillä, kuten jäniksillä, aivojen etulohkot ovat tasaisemmat. Professori Connolly myös kirjoitti, "Kädellisten lajeissa on olemassa korrelaatio poimujen kuvioiden ja eläimen kehittyneisyyden asteessa". (145)
Äskettäiset tutkimukset rikollisten aivoista osoittavat, että rikollisilla, jotka on tuomittu väkivaltaisista, impulsiivisista rikoksista, on vähemmän toimintaa otsalohkoissa ja aivokuoressa. Näin ollen aivojen otsalohkojen osa ei näytä vaikuttavan ainoastaan aloitekykyyn, se vaikuttaa myös lisäävän itsekontrollia ihmisen raivolle.
1960-luvun puolivälissä minulla oli jonkin verran vähemmän todisteita perinnöllisistä rodullisista eroista kuin on saatavilla nykyään, mutta todisteet 1860-luvulta aina 1960-luvulle olivat runsaita ja kumoamattomia; ne vain jäivät vähälle huomiolle populaarissa lehdistössä. Toisen maailmansodan jälkeen ne, jotka rohkenivat julkisesti esittää totuuden rodullisista eroavaisuuksista, saivat osakseen joko median mykkäkoulukohtelun tai herjaamisen. Silti vuosien saatossa DNA:n ja geenien tärkeä rooli, kaikessa skitsofreniasta liikalihavuuteen ja nyt jopa homoseksuaalisuuteen, on tullut kasvavissa määrin dokumentoiduksi. Aivan uusi akateeminen tieteenhaara, nimeltään käyttäytymisgenetiikka, kasvaa nopeasti. (146) (147)
Ei ilmiselvästikään ole tärkeämpää elintä ihmiskehossa kuin aivot. Se todella erottaa meidät sekä lähimmistä että kaukaisemmista sukulaisistamme evoluution tikapuilla. Itse asiassa, antropologit käyttävät aivojen kokoa ja muotoa evolutiivisen kehityksen parametrina. Ironisesti samat antropologit, jotka jäljittävät ihmisen evolutiivista kehitystä lajin kasvaneen kallon koon avulla, usein väittävät, että rodulliset erot modernin ihmisen aivojen koossa ja muodossa eivät ole tärkeitä. Todisteet ovat joka tapauksessa selvät. Aivojen koolla, fysiologialla, morfologialla ja kemialla on paljon tekemistä yksilöiden psykologisisten erojen ja yleisten erityistuntomerkkien kanssa, jotka erottavat eri rotuja. Tiede on löytänyt merkittäviä geneettisiä vaikuttajia älykkyyteen, käyttäytymiseen ja saavutuksiin eri roduista. Noiden erojen syvyyden me alamme vasta nyt ymmärtää.
Rodullisen egalitarismin perääntyminen
Rodullisen tasa-arvon puolustajien väitteet menevät usein näin:
1) Mustat eivät oikeasti ole vähemmän älykkäitä (yleinen argumentti). Mutta…kun kriitikot osoittavat, että sadat tutkimukset osoittavat yhtenäisesti ja dramaattisesti mustien alhaisemmat ÄO-pisteet, tasa-arvon kannattajat väittävät, että:
2) Erot ÄO:ssa ovat seurausta rodullisesti puolueellisista testeistä. Mutta…kun todistetaan, että ne eivät ole rodullisesti tai kulttuurillisesti puolueellisia, he väittävät, että:
3) Alhaisemmat keskimääräiset tulokset mustien ÄO:ssa ovat yksinkertaisesti seurausta sosioekonomisista tekijöistä. Mutta…kun selviä eroja esiintyy jopa kun sosioekonomiset tekijät valkoisten ja mustien välillä otetaan huomioon, he perääntyvät sanomalla, että:
4) Nuorten mustien ympäristön stimulointi sellaisilla ohjelmilla kuin Head Start nostaa mustat lapset ylös valkoisten ÄO-tasolle. Mutta…kun osoitetaan, että Head Start ei aiheuttanut ollenkaan nousua mustien ÄO:ssa, he inttävät, että:
5) Loppujen lopuksi ÄO ei oikeastaan merkitse mitään. Mutta…kun osoitetaan, että sadat yhteiskuntatieteilijät osoittivat todeksi, että ÄO:lla on valtava merkitys koulutukselliseen ja sosioekonomiseen menestymiseen -- he lopulta vetäytyvät egalitaristien puolustukseen, joka hyväksyy älykkyyden biologisen määritelmän: sen jälkeen he väittävät, että huono ravitsemus on vastuussa eroista älyllisessä kehityksessä mustilla ja valkoisilla.
Viimeinen egalitaristien puolustus on mielenkiintoinen siitä, että se hyväksyy sen, että älykkyys on tärkeää ja johtuu biologiasta ja aivojen muodostumisesta itsestään. Sen sijaan, että yrittäisivät kieltää geenien luonnollisen roolin aivojen arkkitehtuurissa ja kehittymisessä, egalitaristit yksinkertaisesti väittävät, että ravitsemus ja muut biologiset tekijät äidillä ja nuorella lapsella vaikuttavat dramaattisesti aivojen kehittymiseen. He väittävät, että mustat, koska he ovat köyhempiä kuin valkoiset, ovat ravinteiden saannin osalta puutteenalaisia ja sen vuoksi jäävät jälkeen aivojen kehityksessä.
Eurooppalaiset lapset, jotka kasvoivat Keski-Euroopan stressissä ja nälänhädässä toisen maailmansodan viimeisinä vuosina ja välittömästi sodan jälkeisinä vuosina, eivät osoita aliravitsemuksen vaikutuksia alhaisemmilla ÄO-pisteillä. Heidän keskimääräinen ÄO:nsa on hyvin vertailukelpoinen niiden kanssa, jotka syntyivät ennen ja jälkeen konfliktin.
Tieteelliset tutkimukset ravitsemuksesta osoittavat, että mustien ja valkoisten ravinnonsaannin välillä on vain pieniä eroja. Robert Rector osoitti Yhdysvaltain maatalousministeriön tutkimuksessa, että mustat esikoululaislapset itse asiassa kuluttavat enemmän proteiineja kuin keskiverto valkoiset lapset. (148) 75 prosenttia köyhyysrajan alapuolella olevien perheiden lapset itse asiassa kuluttavat yhtä paljon päävitamiineja kuin lapset, jotka ovat 300 prosenttia köyhyysrajan yläpuolella olevista perheistä. (149)
Argumentti, että nuorten mustien aivot ovat aliravittuja, on lähes naurettava, kun tarkastelee mustien absoluuttista hallintaa yleisurheilussa, koripallossa ja amerikkalaisessa jalkapallossa. On vaikea kuvitella, että sama ravinteiden saanti, joka mahdollistaa mustilla terveiden ruumiiden kehittymisen, joka saa heidät 15 kertaa todennäköisemmin kuin valkoiset olemaan esillä näissä urheilulajeissa, on samaan aikaan - näännyttänyt heidän aivojaan! (150) (151) (152)
Rodulliset erot ovat myös ilmeisiä fyysisessä todellisuudessa. 1960-luvulla mustat dominoivat miesten sprinttikisoja olympialaisissa ja urheilun integraation avulla he nopeasti lisäsivät määräänsä ammattilaiskoripallossa ja amerikkalaisessa jalkapallossa. Tämän kirjoittamisen hetkellä mustat muodostavat 80% National Basketball Associationista, 66% National Football Leaguesta ja 100% maailman 50 huippusprintteristä ammattilais- ja olympialaiskisoissa 100 ja 200 metrin matkoilla. Tämä on totta huolimatta siitä, että hyvin organisoitu yleisurheiluvalmennus on paljon vallitsevampaa valkoisissa maissa kuin mustissa ja huolimatta siitä, että on paljon enemmän valkoisia lukiourheilijoita.
Jotkut ovat esittäneet, että mustien yliedustus koripallossa johtuu mustien suuremmasta halusta verrattuna valkoisiin. Varmasti on aivan yhtä monta nuorta valkoista, jotka haluavat ammattilaiskoripalloilijan monen miljoonan dollarin tulot ja suosion, mutta musta henkilö on 29 kertaa todennäköisemmin NBA:ssa kuin valkoinen. Näyttää loogiselta, että suoritusten eroilla valkoisten ja mustien välillä on anatominen ja fysiologinen perustansa. Tiedemiehet, jotka ovat tutkineet asiaa, sanovat juuri niin.
On monia fyysisiä eroja valkoisen ja mustan rodun välillä. Mustilla on suurempi osuus lihastyyppejä, jotka suosivat nopeita vauhdinpurkauksia kuin valkoisilla. Heillä on myös vähemmän rasvaa ruumiissaan, pienemmät ruumiin ontelot, pidemmät kädet suhteessa heidän pituuteensa ja lukuisia muita eroja, jotka myötävaikuttavat heidän menestykseensä lajeissa, joissa vaaditaan nopeita vauhdinpurkauksia sekä hyppimiskykyä. He ovat suosineet lajeja, joissa nuo piirteet ovat kaikkein tärkeimpiä ja ovat huonommassa asemassa lajeissa, joissa tarvitaan voimaa ja muita ominaisuuksia. Valkoiset ja aasialaiset dominoivat voimailulajeja, kuten painonnostoa ja voimistelua, ja suurempi tiheys mustien luissa antaa vähemmän nostetta ja merkittävän haitan uinnissa ja muissa vesiurheilulajeissa.
Tunnetulle henkilölle keskusteleminen näistä ilmeisistä ja perinnöllisistä eroista rotujen välillä on yhtä tabu kuin keskusteleminen aivojen tai psykologisten piirteiden eroista, jotka ovat niin tärkeitä yhteisön tai sivilisaation luonteelle. Sellaiset urheilukommentaattorit kuin Jimmy the Greek ja baseballin suuri Los Angeles Dodgersin värväystoimiston työntekijä Al Campanis on erotettu tai julkisesti nöyryytetty sanottuaan ääneen, mitä useimmat ihmiset tietävät pelkällä havainnoinnilla. Sellaisten ilmeisien totuuksien raaka vainoaminen on paljastava koetin tasa-arvoisuuden uskonnon suvaitsemattomuudesta. Kun minä ensimmäisen kerran ajattelin näitä asioita ja opin tieteelliset perusteet rodullisille eroille, ajattelin sen olevan kuin lasten sadussa Keisarin uudet vaatteet. Jokainen tiesi, että keisarilla oli ainoastaan alusvaatteet yllään, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa mitään. Vaati ainoastaan pienen pojan rehellisyyden kieltämisen kuplan puhkeamiseen.
Jos se vain olisi niin helppoa, ajattelin. Rodullinen asetelma alkoi tulla selväksi minulle. Rodut ovat syvällisellä tavalla erilaisia; näin selvästi, ettei keisarilla ollut vaatteita. Mutta rodullisen tasa-arvon keisarin näkeminen uudessa valossa ei ollut tarpeeksi minulle. Halusin tietää, miksi keisarilla ei ollut vaatteita. Halusin tietää lisää käytöksellisistä eroista rotujen välillä ja siitä, mikä oli niiden alkuperä. Tiesin jo riittävästi ymmärtääkseni, että minun tutkimukseni johtaisi itse evoluution prosessin tarkasteluun.
Rodun evoluutio
Tarkasteltaessa rodun aihetta, suuri osa mielenkiinnostani oli koskenut perinnöllisyyden vaikutusta älykkyyteen, mutta todisteet kertyivät osoittaen geenien voimakasta vaikutusta ihmisen käyttäytymisessä monilla alueilla ÄO:n lisäksi.
Populaari versio psykologiasta, liberaalin median pakkaamana, jatkaa inttämistään, että kasvatus tai ehdollistaminen muokkaa kaikki ihmisen persoonallisuuden ominaisuudet. On uskonkappale, että rikollinen käyttäytyminen syntyy huonosta elinympäristöstä tai toimimattomasta perheestä. Vaikuttaa siltä, että kaikista sosiaalisista ongelmista syytetään köyhyyttä, huonoa koulutusta tai huonoja vanhempia. Jotkut jopa syyttävät korkeista ryöstöjen ja murhien määristä aseiden saatavuutta.
Harvat amerikkalaiset tietävät, että monet tutkimukset osoittavat henkilön taipumuksen rikollisuuteen olevan perinnöllistä. Yksi laaja tutkimus analysoi 14 427 adoptiosta koottuja tietoja Tanskassa vuosilta 1924-1947. Yli kahden vuosikymmenen tiedot paljastivat, että rikollisten biologiset lapset, jopa jos he tulivat ei-rikollisten vanhempien adoptoimiksi, omasivat paljon korkeamman rikollisuusasteen kuin adoptoidut lapset, joiden geneettiset vanhemmat olivat lainkuuliaisia.
Jokainen merkittävä adoptiotutkimus rikollisuudesta 1900-luvulla osoittaa samanlaisia tuloksia. Tutkimukset yhdessä kasvatetuista identtisistä ja epäidenttisistä kaksosista osoittavat, että identtiset kaksoset ovat yli kaksi kertaa todennäköisemmin samanlaisia rikollisessa käyttäytymisessään kuin epäidenttiset kaksoset. (153) Monissa tieteellisissä tutkimuksissa 1990-luvulla on osoitettu magneettiresonanssi- ja EEG-kuvauksilla, että keskiverto rikollisten ja lakia noudattavien kansalaisten aivojen toiminnassa on eroja. (154) (155) Seuraava lainaus on Journal of Biological Psychiatry -lehdestä vuodelta 1997 tutkimuksesta 41 murhaajan, jotka vetosivat syyntakeettomuuteen mielisairauden vuoksi, aivoista, sekä 41 iän ja sukupuolen puolesta vastaavasta ei-rikollisesta. Se osoittaa, että rikollisten ja ei-rikollisten ryhmän välillä on eroja aivojen rakenteessa.
Nämä alustavat löydöt tarjoavat alkuperäisiä merkkejä verkostojen epänormaaliuksista aivokuoren ja aivokuoren alapuolisten aivojen prosesseissa, jotka voivat ennalta altistaa väkivallalle murhaajissa, jotka oli todettu syyntakeettomiksi täyttä ymmärrystä vailla olevina. (156)
Lukuisat tutkimukset osoittavat, että ulospäin suuntautuneisuudella, sisäänpäin suuntautuneisuudella, altruismilla, itsekkyydellä, itsetunnolla, epärehellisyydellä, totuudenmukaisuudella ja monella muulla luonteenpiirteellä on voimakas perinnöllinen vaikutin. Olin aina uskonut, että sen kaltaiset persoonallisuuden ominaisuudet olivat ennemminkin ympäristön kuin geenien tuottamia, mutta kun luin tieteellisiä julkaisuja, huomasin todisteet vakuuttaviksi. Kun opin näistä asioista teini-ikäisenä, William Hamilton ja muut laukaisivat kokonaan uuden tieteenhaaran nimeltä sosiobiologia. Se edisti ajatusta, että sosiaaliseen käyttäytymiseen sekä yksilöillä että ryhmillä vaikuttaa merkittävästi perinnöllisyys. (157) Kolmessa vuosikymmenessä siitä, kun katsoin ensi kertaa aiheeseen 1960-luvun puolivälissä, ne mitä kutsutaan käyttäytymisgenetiikaksi, sosiobiologiaksi ja äskettäin evoluutiopsykologiaksi, ovat tulleet kunnioitettaviksi akateemisiksi tieteenhaaroiksi.
Ajanjaksolla toisen maailmansodan alkamisesta 1960-luvulle media assosioi geenien ja rodullisen ymmärtämyksen saksalaisen natsismin mielikuvan kanssa. Kun media kyseenalaisesti yritti muokata yleisön mielipidettä koskien näitä aiheita, tieteen maailma keräsi tietoa geeneistä ja niiden voimakkaasta sosiaalisesta roolista. Tärkeät tutkimuslöydökset jätettiin huomioimatta massamediassa. Kuitenkin kun lisääntyvät todisteet ihmisen genetiikasta tulevat tunnetuiksi, läpimurtoja ei enää voida pitää salassa yleisöltä.
Geenit oli suoraan yhdistetty tietynlaisiin sairauksiin kuten syöpiin ja mielisairauksiin, kuten skitsofreniaan ja depressioon; ja tietenkin älykkyyteen ja käyttäytymiseen. Geenien osoitettiin olevan sosiaalisten ongelmien, kuten alkoholismin ja homoseksuaalisuuden takana, ja oli uudelleenmyöntämistä, ainakin tiedepiireissä, geenien vaikutuksesta rikollisuuteen. Löytöjä tehtiin merkittävistä arkkitehtuurin eroista miesten ja naisten aivojen välillä. Niin monia mahdollisuuksia avautui ihmisten olojen ymmärrykselle ja parantamiselle genetiikan avulla, että lukuisat hallitukset liittyivät yhteen lopulta laukaisten kenties kaikkein kunnianhimoisimman tieteellisen tutkimuksen kautta aikain: Human Genome Project -hankkeen (Ihmisen genomiprojekti, suom. huom.), yrityksen tunnistaa kaikki geenit, jotka vaikuttavat ihmiskuntaan.
Psykologit ja geneetikot alkoivat yllättäen harjoittaa jälleen tutkimuksia identtisillä kaksosilla, jotka alkoivat 1920-luvulla. 1960- ja 1970-luvuilla yleisö oli hämmästynyt kuullessaan, mitä monet psykologit olivat tienneet lähes koko vuosisadan, että monet identtiset kaksoset, jotka oli erotettu syntymässä ja eläneet täysin erilaisissa ympäristöissä ja kulttuureissa - omasivat huomattavan samanlaiset persoonallisuuden piirteet ja tavat. Ällistyttävät tarinat identtisistä kaksosista, jotka huolimatta kasvamisestaan tuhansien mailien päässä toisistaan polttivat saman merkkistä tupakkaa, toimivat samanlaisissa ammateissa ja omasivat lähes identtiset elintavat, täyttivät lehdistön. Kasattiin myös runsaasti todisteita identtisten ja epäidenttisten kaksosten persoonallisuuden eroista. Alla on taulukko, joka osoittaa parin viimeisimmän käyttäytymisgenetiikan tutkimuksen tulokset, jotka osoittavat persoonallisuuden ominaisuuksien perinnöllisyyden.
Persoonallisuuden ominaisuuksien takana osoittautuu olevan merkittävä geneettinen tekijä
Seuraava taulukko osoittaa lukuisien persoonallisuuden ominaisuuksien olevan voimakkaasti perinnöllisyyden ohjaamia. Jos perinnöllisyyden vaikutusta ei olisi, luku olisi plus miinus 0. Jos piirre olisi 100 prosenttisesti perinnöllinen, luku olisi 1.00. Teoriassa täydellinen tasapaino perinnöllisyyden ja ympäristön välillä ilmaistaan luvulla .5
| Aggressio | Plomin 1990 (158) | .46
|
| Rushton, Fulker, et al. 1986 (159) | .5
|
| Tellegen, Lykken, et al. 1988 (160) | .44
|
| Syrjäytyminen | Plomin 1990 | .48
|
| Tellegen, Lykken, et al. 1988 | .45
|
| Emonationaalinen reaktiivisuus | Floderus-Myrhed 1980 (161) | .56
|
| Altruismi | Rushton, Fulker, et al. 1986 | .5
|
| Keller, et al. 1992 (162) | .37
|
| Varovaisuus | Plomin 1990 | .5
|
| Ulospäin suuntautuneisuus (ekstroversio) | Plomin 1990 | .3 - .5
|
| Bouchard 1984 (163) | .54
|
| Sääntöjen/auktoriteetin noudattaminen | Tellegen, Lykken, et al. 1988 | .53
|
| Pidättäytyvyys | Tellegen, Lykken, et al. 1988 | .58
|
| Työarvot | Keller, et al. 1992 | .4
|
| Stressiin reagoiminen | Tellegen, Lykken, et al. 1988 | .53
|
| Rushton 1992 |
|
Rodulliset erot persoonallisuudessa
Aivan kuten ÄO tutkimukset osoittavat merkittäviä eroja ÄO:ssa valkoisen ja mustan rodun välillä, psykologit raportoivat myös dramaattisista persoonallisuuden eroista. Olin lukiossa tilannut muutamia rotutietoisia julkaisuja. Ne viittasivat usein tieteellisiin tutkimuksiin rotukysymyksestä. Tapanani oli tutkia itsekseni artikkeleita julkaisuissa ja kirjoissa, joita saattoi löytää yliopistojen kirjastoista kotini lähellä. Joka kuukausi menin Tulaneen tai LSU:hun ja otin valokopiot minua kiinnostavista artikkeleista. Tapanani on ollut lukea niitä vuosien varrella, ja olen löytänyt paljon lisää vahvistavia todisteita noiden vuosien jälkeen, mutta jopa silloin oli runsaasti materiaalia tarjolla.
Yksi mielenkiintoinen julkaisu, jota luin, oli Psychological Bulletin. Löysin muutamia artikkeleita 1960-luvun alkupuolelta, jotka käsittelivät sitä, kuinka mustat tapaavat olla impulsiivisempia ja estottomampia kuin valkoiset. Dreger ja Miller kutsuivat joitain mustien persoonallisuuden piirteitä "vieraantumiseksi ja impulsiivisuuden täyttämiksi fantasioiksi". (164)
Myöhempinä vuosina lukuisat artikkelit kuvasivat muita mustien persoonallisuuden valkoisista eroavia piirteitä. Ääriliberaali Thomas Kochman huomioi selviä rodullisia eroja persoonallisuuksissa mustien ja valkoisten välillä, ja hän ilmaisi mieltymyksensä mustien persoonallisuuteen. Hän esitti, että mustien miesten huomioimatta jättäminen on heille suurin loukkaus ja suositteli, että valkoisten naisten tulisi reagoida mustien seksuaaliseen aggressioon letkein kommentein aivan kuten mustat naiset tekevät. Hän jopa meni niin pitkälle, että ehdotti valkoisten naisten tyypillisen ei-mustan käyttäytymisen aiheuttavan väkivaltaisia mustien miesten hyökkäyksiä.
Kochman myös huomautti, että mustilla on "intensiivinen ja spontaani, tunneperäinen käyttäytyminen" ja että mustien "rytminen tapa kävellä" on "seurausta heidän sisältään tulevista impulsseistaan". Hän kritisoi valkoisia keskustelutekniikoita "pidättäytyneiksi, intohimottomiksi, persoonattomiksi ja haasteettomiksi…viileiksi, hiljaisiksi ja vaikutuksettomiksi", kun taas mustien lähestymistapoja väittelyihin hän kuvasi "eleellisiksi, haastaviksi…kuumiksi (ja) äänekkäiksi…" Mustat eivät väittele pelkästään ideasta vaan "henkilöstä, joka keskustelee ideasta". (165)
Koettuani itse mustien tyylin väitellä monissa tapauksissa, minun oli yhdyttävä Kochmanin arvioon. Kuitenkin kiellän hänen huomautuksensa, että sellainen primitiivinen ja emotionaalinen käyttäytyminen rikastaa kulttuuriamme. Kun olin lukenut Kochmania, huomasin usein toistuvia uutisraportteja, joissa mustat miehet, jotka keskustelivat juuri hänen kuvaamalla tavalla, "kuumasti, haastavasti ja äänekkäästi", päätyivät impulsiivisesti käyttämään lauantai-illan erikoistansa. Meidän julkiset sairaalamme ovat täynnä tällaisten kiihkeiden ja hillitsemättömien mustien miesten keskustelutyylin uhreja.
Useat tutkimukset osoittavat suurempia impulsiivisuuden, aggressiivisuuden ja emotionaalisuuden asteita mustilla verrattuna valkoisiin. (166) Tutkimus, joka tehtiin Trinidadissa, vertaili mustien ja Intiasta maahan muuttaneiden kaukasidien eroja. Walter Mischel suoritti Trinidadissa lapsilla tutkimuksen, jossa hän antoi mustille ja valkoisille lapsille mahdollisuuden valita heti saatavan karkkipatukan tai viikon päästä saatavan suuremman karkkipatukan välillä. Mustat lähes aina valitsivat välittömän palkitsemisen kun valkoiset päättivät odottaa isompaa palkintoa. Mustien kyvyttömyys siirtää tyydytystä oli niin suuri verrattuna valkoisiin, että Mischel sanoi tuloksena sen vaikuttaneen "liialliselta". Mischel myös yritti verrata perhemalleja mustilla, jotka lähes aina olivat naisten ylläpitämiä kotitalouksia, itäintialaisiin koteihin, mutta hän ei voinut löytää riittävästi itäintialaisten koteja, joissa olisi ollut poissaolevia isiä tehdäkseen tilastollisesti mielekästä tutkimusta. (167)
Toiset kirjat, kuten Edward Banfieldin The Unheavenly City Revisited, huomauttivat, että sisäkaupunkien asukkailla, joista monet ovat mustia, on vähemmän taipumusta siirtää tyydytystään, ja he ovat äärimmäisen suuntautuneita nykyhetkeen. (168) (169) Useimmat tutkijoista, jotka huomasivat nämä psykologiset eroavaisuudet rotujen välillä, pitivät niitä kulttuurillisten tekijöiden aiheuttamina, mutta monet uudet tutkimukset paljastavat, että sellaisilla taipumuksilla on takanaan perinnölliset vaikuttimet.
Yksi mielenkiintoinen aspekti tutkimuksessa rikollisesta käyttäytymisestä, jonka sain tietää, oli sen yhteys testosteroniin. (170) Tutkijat ovat pitkään huomioineet, että miehet ovat noin kymmenen kertaa useammin todettu syyllisiksi väkivaltaisiin rikoksiin kuin naiset, ja korkeat rikosmäärät käyvät yhdessä nuoruuden korkeiden testosteronitasojen kanssa. Rikollisilla nuorilla on myös korkeampia testosteronitasoja kuin samanikäisillä ei-rikollisilla nuorilla. Mielenkiintoisesti, nuorilta mustilta on löydetty merkittävästi korkeampia testosteronin asteita kuin nuorilta valkoisilta. Mustien rikollisuusaste on noin 300 prosenttia korkeampi kuin valkoisilla maailmanlaajuisesti. (171)
Korkeammat testosteronin määrät voivat myös aiheuttaa suurempaa seksuaalista aggressiota, vaikuttaen sekä naisiin kohdistuviin raiskauksiin että hyökkäyksiin ja lisäksi suhteiden epävakaisuuteen. On myös helppo nähdä, kuinka se voi vahingoittaa perhettä. Lukemastani opin, että Afrikassa aivan kuten jokaisessa Uuden maailman mustassa yhteisössä, avioton syntyperä ja vapaat sukupuolisuhteet ovat paljon yleisempiä kuin eurooppalaisissa yhteisöissä. Yhdysvalloissa, esimerkiksi, afroamerikkalaisten avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten määrä lähenee nopeasti 75 prosenttia vastasyntyneistä.
Amerikan mustien isien poissaolon krooninen sosiaalinen ongelma löydetään kaikkialta maailmanlaajuisesti. Tutkimuksessa afrikkalaisista avioliittokäytännöistä Patricia Draper kuvasi mustien isien vanhemmuuden roolia Afrikassa ja Amerikassa:
Psykologinen, sosiaalinen ja matkallinen ero aviomiehistä/isistä, yhdessä heidän vapaudestaan suorasta taloudellisesta vastuusta kanssa vapauttaa heidät useimmista vanhemman roolin tekijöistä, siten kuten länsimaalaiset ymmärtävät termin. (172)
Halusin ymmärtää syyt siihen, miksi mustien erot meihin nähden olivat olemassa. Se tarkoitti eri rotujen muodostumisen evolutiivisiin tekijöihin katsomista. Mutta, ennen kuin tein sen, minun oli vastattava paljon oleellisempaan kysymykseen. Ashley Montagu edisti kirjoissaan ja artikkeleissaan väitettä, että rotu on yksinkertaisesti kulttuurillinen myytti. Viime aikoina tätä näkökantaa on toistettu mediassa usein. Onko rotu todellista, vai onko se pelkästään sosiaalisesti luotu keksintö?
Rodun todellisuus
Ashley Montagun kirja Man’s Most Dangerous Myth: the Fallacy of Race (173) oli vaikuttanut minuun ennen kuin olin katsonut vastapuolen tieteellisiin tutkimuksiin rodusta. "Myytti rodusta" -kanta on olennaisesti se, että ihon väri, hiusten laatu ja muut ominaisuudet, jotka vaikuttavat rodulliseen luokitteluun, ovat ihmiskunnalla täysin mielivaltaisia piirteitä, ja että ne ovat yhtä epäolennaisia kuin erilaiset sormenjälkimallit.
Lähes kolmekymmentä vuotta median julistettua "myyttiä rodusta", rotu-kriitikko Jared Diamond jalosti argumenttia vuonna 1994 hyvin suositussa Discover-lehdessä. (174) Diamond valitsi muutamia sellaisia ominaisuuksia, kuten laktoosi-intoleranssi ja sormenjälkimallit, jotka vaihtelivat maantieteellisesti ihmispopulaatioiden kesken ja ehdotti pelkästään niiden ominaisuuksien perusteella, että ruotsalaiset voidaan laittaa samaan "rodulliseen kategoriaan kuin ainut Japanissa tai xhosat Afrikassa". Hän vakuutteli sen vuoksi, että rodulliset luokittelut ovat järjettömiä. Toinen mediapopulaari rodunkieltäjä on Cavalli-Sforza, joka päätyönsä The History and Geography of Human Genes esipuheeseen liitti kannattavia argumentteja Diamondilta ja Montagulta. (175) Mielenkiintoisesti, kun katsoo Cavalli-Sforzan maailman geneettisten levinneisyyksien karttaa hänen kirjastaan, ne osoittavat samoja maantieteellisiä rajoja, joita pidetään perinteisinä rodullisessa luokittelussa.
Olin ymmärtänyt 1960-luvulla, että "myytti rodusta" argumentti on täysin samankaltainen sen kanssa, jos väittäisi, että monet tusinat erilaiset koirarodut ovat myytti, koska voi löytää joitain ominaisuuksia, jotka ilmenevät kaikissa roduissa. Mietin samaa kysymystä pitkään ja ankarasti ja kysyin itseltäni "koska jotkut samanlaiset piirteet löytyvät koirien eri roduista, tarkoittaako se, ettei ole bernhardilaisia tai chihuahuaoita?".
Jos Ashley Montagun kimppuun kävisi koira, uskon, että sillä olisi merkitystä hänelle, olisiko koira dobermanni vai villakoira. Kun dobermanni alkaisi repiä hänen lihaansa, väittäisikö hän yhä, että eroja koirarotujen välillä ei ole olemassa? Jopa Montagu kykenee ennakoimaan, että dobermanni muodostaa paljon suuremman potentiaalisen uhan kuin villakoira. Jos Diamond haluaa halkoa hiuksia siinä, monet ihmisten ominaisuudet ja ominaisuuksien joukot voidaan löytää muistakin nisäkkäistä. Itse asiassa ihmiset jakavat 98,5 % geeneistään simpanssien kanssa. Jos joku seuraa Diamondin järkeilyä, ei ole eroja ihmisten ja simpanssien välillä, koska me voimme löytää mielivaltaisesti valittuja geneettisiä ominaisuuksia, jotka jaamme niiden kanssa.
Monet tiedemiehet ovat viime aikoina tuoneet esille faktan, että mustien ja valkoisten DNA eroaa alle yhden prosentin verran ja sen vuoksi sellainen pieni ero ei voi tarkoittaa suuria eroja rotujen välillä. Silti, ainoastaan 1,5 prosentin erolla DNA:ssa ihmisen ja simpanssin välillä, ihmisillä on aivot, jotka ovat noin kaksi kertaa suuremmat. Pienet erot DNA:ssa voivat merkitä suurta eroa biologisessa rakenteessa. (176) (177) (178) Ainoastaan pieni joukko geenejä määrää organismin rakenteen. Se on samankaltainen sen tosiasian kanssa, että pieni ero paperisissa rakennuspiirustuksissa tekee merkittävän eron tavassa millä puu, teräs, betoni ja lasi rakentuvat talossa.
Sen sanominen, että rotuja ei ole olemassa, koska samanlaiset geenit muodostavat valtaosan fyysisistä rakenteista sekä mustilla että valkoisilla, on sama kuin sanoisi, että koska hökkeli on rakennettu puusta, teräksestä ja lasista - se on samanlainen kuin pilvenpiirtäjä, joka on tehty samoista materiaaleista. Suuri enemmistö perus-geeneistä, jotka tekevät rodut, eivät ainoastaan ole niiden keskenään jakamia, vaan myös kaikkien nisäkkäiden ja jopa muidenkin eläinten. Mikä tekee tärkeän eron, on se pieni prosentti geenejä, jotka vaikuttavat noiden eliöiden rakenteeseen ja kokoonpanoon.
Rotu on enemmän tai vähemmän selvä yhdistelmä perittyjä fyysisiä, morfologisia ja käytöksellisiä ominaisuuksia. J. Phillippe Rushton kuvailee sitä tällä tavoin:
Rotu on mitä eläintieteilijät nimittävät lajin muunnokseksi tai alalajiksi. Jokainen rotu (tai muunnos) on luokiteltu enemmän tai vähemmän selvästi erotettavilla yhdistelmillä perittyjä morfologisia, käytöksellisiä, fyysisiä ominaisuuksia. Kukkasissa, hyönteisissä ja ei-ihmis-nisäkkäissä eläintieteilijät jatkuvasti ja rutiininomaisesti tutkivat rodullisen eriytymisen prosessia. Uusien rotujen muodostuminen tapahtuu kun, useiden sukupolvien ajan, yksilöt yhdessä ryhmässä lisääntyvät useammin keskenään kuin he tekevät toisten ryhmien yksilöiden kanssa. Tämä prosessi on kaikkein ilmeisin kun yksilöt elävät erilaisilla maantieteellisillä alueilla ja sen vuoksi kehittävät ainutlaatuisia tunnistettavia sopeutumia (kuten ihonvärejä), jotka ovat hyödyllisiä niiden erityisympäristöissä. Mutta eriytymistä tapahtuu myös vähemmän äärimmäisissä olosuhteissa. Eläintieteilijät ja evolutionistit viittaavat sellaisiin eriytyneisiin populaatioihin rotuina. (Muodollisessa biologian taksonomian termistössä rotujen termi on alalaji). Eläintieteilijät ovat tunnistaneet kaksi tai enemmän kuin kaksi rotua (alalajia) useimmissa nisäkäslajeissa. (179)
Erot ihmiskunnan päärotujen välillä pitävät sisällään yli 50 fyysistä ja sosiaalista muuttujaa. Muuten kuin ilmeisissä eroissa ihonvärissä ja hiusten laadussa, ne pitävät sisällään aivojen koon, kallon rakenteen, hampaiden rakenteen, älykkyyden, lihaksiston, hormonitasot, seksuaaliset normit, temperamentin, eliniän ja laajan valikoiman persoonallisuuden ominaisuuksia. Kuten Rushton sanoo osuvasti, "jos rotu olisi mielivaltainen, sosiaalisesti rakennettu käsite, ilman mitään biologista merkitystä, sellaisia yhdenmukaisia suhteita ei olisi olemassa". (180)
Tiede on pitkään todennut eri lajit ja alalajit selvästi tunnistettaviksi ryhmiksi, joilla on yhteinen perinnöllisyys. Katso, mitä Random House Webster’s Dictionary -sanakirja kirjoittaa aiheesta.
laji (species)
Biol. lajin tai alalajin pää-alajaos, pidetään biologisen luokittelun peruskategoriana, laadittu sukulaissuhteellisille yksilöille, jotka muistuttavat toisiaan, ovat kykeneviä lisääntymään keskenään, mutta eivät ole kykeneviä lisääntymään toisten lajien yksilöiden kanssa.
rotu (race)
1. Ryhmä yksilöitä, joita yhdistää yhteinen alkuperä tai perinnöllisyys. Populaatio, joka on tällä tavoin yhteydessä.
rotu (breed) (ihmisen jalostamat eläinten rodut, suom. huom.)
Genetiikka. Suhteellisen homogeeninen ryhmä eläimiä lajin sisällä, ihmisen kehittämänä ja ylläpitämänä.
Siitoslinja; kanta; lajike: Hän tulee hienosta ihmisrodusta.
loukkaava: sekarotuinen (korostus minun)
Vaikka monet tiedemiehet väittelevät monien ihmisrotujen olemassaolosta, useimmat hyväksyvät ainakin kolmen pääjaon olemassaolon: mongolidin, kaukasidin ja negridin. Ilmeiset erot kasvojen piirteissä, luuston ja kallon piirteissä, ihonvärissä ja hiusten laaduissa tekevät kolme päärotua helposti erotettaviksi. Veri-, siemenneste- ja molekyyli-informaation avulla voidaan määritellä yksilön rotu tai jopa arvioida rodullisen sekoituksen aste yksilössä. Tiedemiehet voivat tunnistaa rodun pelkästään luurangon osista tai pahoin maatuneista ihmisen jäännöksistä, ja rikoksentekijöiden rotu voidaan määrittää hiusten, siemennesteen, ihon tai veren perusteella. O.J. Simpsonin tapaus antoi maailmalle oppitunnin geneettisestä roduntunnistuksesta.
Rodun todellisuuden kieltäminen on hyvä esimerkki siitä, kuinka tasa-arvon vaatijat tarttuvat oljenkorsiin. Tieteellisten todisteiden massa todistaa ominaisuuksien ja piirteiden olemassaolon, jotka hahmottavat geneettisesti erilaiset ihmiskunnan rodut, aivan kuten on geneettisesti erilaisia koirien ja kissojen rotuja, tai kuten huomasin vuosia aiemmin autotallissani - koti- ja villirottarotuja. Ei tarvitse tehdä molekyylitutkimuksia tietääkseen, että rotuja on olemassa; täytyy vain käyttää silmiään ja hieman järkeään.
Kuvittele, esimerkiksi, että kuvitteellinen avaruusolio, jolla ei olisi aiempaa tietämystä ihmiskunnasta eikä ennakko-oletuksia roduista, yllättäen laskeutuisi maahan tutkimaan korkeampia elämänmuotoja. Hän välittömästi luokittelisi ihmiskunnan sen eri ryhmiin yleisten havaittavien erojen perusteella, joita esiintyy niiden joukossa, aivan kuten hän luokittelisi loput nisäkkäistä ja muista elämänmuodoista. Hän tekisi sen samaan tapaan kuin me luokittelemme sukulaisuuden mukaan eläinkunnan lahkot, lajit ja alalajit (rodut) niiden fyysisten ominaisuuksien, ilmiasun ja geneettisten jälkien perusteella. Kun Times-Picayune julkaisi artikkelinsa "White/Black: The Myth of Race" (Valkoinen/musta: Myytti rodusta, suom. huom.), minun kampanjalakimieheni James McPherson sutkautti, että sen nimi olisi yhtä hyvin voinut olla "Light/Heavy, The Myth of Gravity" (Kevyt/raskas, myytti painovoimasta, suom. huom.).
Koulussa huomasin, että rodun kieltävä ennakkoluulo oli tullut lähes uskonnoksi joillekin ihmisille. He toistivat hölmöimpiä ja kaikkein epäloogisimpia ajatuksia rodusta. Esimerkiksi, joku kertoi minulle, että ei ole olemassa sellaista asiaa kuin rotu, koska on joitain yksilöitä, jotka saattavat olla rodullisesti sekoittuneita tai jotka eivät ole selvästi yhden tai toisen rodun jäseniksi tunnistettavissa. Se argumentti on hieman kuin sanoisi, että ei ole päivää ja yötä, koska muutaman minuutin ajan vuorokaudessa hämärän aikana on vaikea sanoa onko yö vai päivä.
Jopa lukion opettajani väitti, ettei ollut rodullisia eroja, koska jotkut valkoiset ovat tummempia kuin jotkut mustat ja jotkut mustat ovat älykkäämpiä kuin jotkut valkoiset. Ryhmäerojen kieltämisen yrittäminen esittämällä yksittäisiä poikkeuksia on köyhintä logiikkaa mitä voin kuvitella. Se on sama kuin sanoisi, että koska jotkut peruskoululapset ovat viisaampia kuin jotkut korkeakouluopiskelijat, ei ole eroa korkeakouluopiskelijoiden ja peruskouluopiskelijoiden viisaudessa.
Olen kuullut ihmisten sanovan, että yksilölliset erot rodun sisällä ovat suuremmat kuin keskimääräiset erot rotujen välillä, joten sen vuoksi rotu on epäoleellista. Tämän valheellisen argumentin voisi helposti viedä loogiseen johtopäätökseensä ja osoittaa, että koska jotkut ihmiset valitettavasti ovat vähemmän älykkäitä kuin jotkut koirat, sen vuoksi ihmisten ja koirien älykkyyden välillä ei ole eroja. Egalitaristit ovat juuri niin hölmöjä, mutta kuten lasten sadussa keisarin uusista vaatteista; kukaan ei uskalla nousta ylös ja sanoa totuutta!
Koulussa kuuli näitä argumentteja usein, usein opettajilta. Yksi opettaja kertoi minulle, että rodulle ei ole perustetta, koska on mahdotonta todella tietää kuka on musta ja kuka on valkoinen. Minä yksinkertaisesti osoitin hänelle, että valtiolla ei tunnu olevan ongelmia erotella mustien ja valkoisten välillä affirmative action -ohjelmissa ja pakotetussa koulujen rodullisessa integraatiossa, ja että hän ilmeisesti uskoo, että mustat ja valkoiset voidaan tunnistaa ja siten "integroida".
Ylivoimaisesti suosituin hokema egalitaristien keskuudessa on se, että mustat ja valkoiset eroavat vain ihonvärin puolesta. Jos se olisi totta, olisi melko tyhmää uskoa rodullisiin eroihin älykkyydessä, ja se on suora johtopäätös. Mutta ajatus, että ihonväri on ainoa ero, on absurdi. Silti media jatkuvasti toistaa sitä kuin pyhää uskonkappaletta, "me kaikki olemme samanlaisia ihojemme alla", miksi sitten on niin, että jokainen 16 semifinalistista vuoden 1996 olympialaisissa 100 metrin juoksussa oli mustia, kun sata kertaa enemmän valkoisia ottaa osaa organisoituun yleisurheiluun maailmassa? Jos mustien ero on ainoastaan tummempi ihonväri, kuinka ihonväri voi saada juoksemaan nopeammin? Mustissa ihmisissä on geneettisiä ominaisuuksia, jotka tekevät heistä, keskimäärin, parempia sprinttereitä ja sillä kyvyllä on yhteys ihonväriin. Jos on eroja, jotka saavat toisen ryhmän omaamaan nopeampia juoksijoita, vaikuttaa järkevältä, että voi olla eroja, jotka saavat toisen ryhmän omaamaan nopeampia ajattelijoita.
Olen jo esittänyt tässä kirjassa, että ÄO on enimmäkseen perittyä ja että mustat ja valkoiset eroavat dramaattisesti ÄO:ssa - jopa kun mustat ja valkoiset tulevat samanlaisista sosioekonomisista taustoista. Olen osoittanut, että on runsaasti todisteita eroista aivojen koossa afrikkalaisilla vertailtaessa eurooppalaisiin tai aasialaisiin. Onko faktalla, että prosentuaalisesti on olemassa vähintään 40 kertaa enemmän valkoisia, joilla on neron taso älykkyydessä, jotain tekemistä faktan kanssa, että heillä on vaaleampi iho kuin mustilla? Vaaleammalla iholla ei ole suoraa vaikutusta aivoihin. Älykkyys ilmiselvästi syntyy muista geneettisistä eroista kuin ihonväri, vaikka aivojen koon ja rakenteen kanssa saattaakin olla yhteys ihonväriin rodullisen perinnön edustajana. Joten, vaikka vaaleampi iho ei tee terävämmäksi, se voi olla yhteydessä muiden rodullisten geneettisten ominaisuuksien kanssa, jotka voivat tehdä.
Siitä ei ole kauan, kun amerikkalainen yhteiskunta täydellisesti erotteli ihmiset, joilla oli vähänkin mustaa verta, vaikka nämä olisivat olleet 1/8 tai 1/16 -osa mustia. Onko outo yhteensattuma, että vaaleampi-ihoiset ja enemmän kaukasidi-piirteiset mustat omaavat merkittävän yliedustuksen niiden mustien joukossa, jotka ovat saavuttaneet menestystä akateemisissa ja tieteellisissä ympyröissä? Vai voisiko olla niin, että heidän vaaleampi ihonsa ja heidän kaukasidiset kasvonpiirteensä osoittaisivat jollain tavalla heidän vallitsevan valkoisen geneettisen komponenttinsa, tuoden heidän älykkyytensä lähemmäksi valkoista normia. Kuten olen aiemmin maininnutkin, mulateille ja täysverisille mustille tehdyt älykkyystestit, jopa kun ympäristötekijät on otettu huomioon, ovat useaan kertaan osoittaneet, että mulatit ovat älykkyydeltään keskimäärin jossain valkoisten ja mustien välillä.
Kyllä, valkoisilla, mustilla ja keltaisilla on ilmeisiä eroja ihonvärissä ja hiusten laadussa, mutta myös luuston ja kallon rakenteissa, veriryhmissä ja DNA-sormenjäljissä. Uusimmat DNA-tutkimukset itse asiassa vihjaavat, että mustien ja valkoisten esi-isät erosivat jo 110 000 vuotta sitten (monet sanovat, että 200 000) ja valkoiset ja aasialaiset noin 40 000 vuotta sitten. Alalaji, mikä on tieteellinen termi rodulle, on aina edustanut maantieteellistä geneettistä eriytymistä lajissa. Eurooppalaiset, aasialaiset ja afrikkalaiset ilmiselvästi kehittyivät eri mantereilla erilaisissa ympäristöissä. Tulin johtopäätökseen, että rotu on totisesti todellista ja että rodulliset erot ovat perinnöllisiä ja syvällisiä. Tämän jälkeen halusin paremmin ymmärtää, kuinka rodulliset erot olivat syntyneet ja mitä niiden mahdolliset vaikutukset moderniin yhteiskuntaan voisivat olla. Tehdäkseni sen, katsoin evoluutioteoriaan.
Rotujen evoluutio
Ymmärtääkseni rotujen evoluutiota, huomasin neuvoa-antavaksi ymmärtää koirien geneettistä kehittymistä. Kaikki koirien rodut ovat saman Canis familiaris -lajin jäseniä, aivan kuten kaikki ihmiset ovat saman Homo sapiens -lajin jäseniä. Me kutsumme koirien eri laatuja "roduiksi" (breed) ja me kutsumme ihmisten eri laatuja roduiksi (race), vaikka rotua (breed) voi käyttää myös kuvaamaan eri ihmislaatuja. Ainoa ero kahden termin välillä on, että rotu (breed) yleensä huomioi ihmisen suorittaman geneettisen valinnan, kun taas rotu (race) viittaa maantieteellisen ympäristön suorittamaan geneettiseen valintaan.
Valikoiva jalostus yhdellä lajilla loi runsaasti muunnelmia koiraroduissa suhteellisen lyhyessä ajassa, ehkäpä ainoastaan viidessä tai kuudessa tuhannessa vuodessa. Ihmiset valitsivat koiria tietynlaisten fyysisten- ja persoonallisuuden ominaisuuksien mukaan, erottivat ne toisista koirista ja loivat valtavan koirarotujen runsauden, mitä me näemme tänä päivänä. Ennen mustan ja valkoisen rodun olemassaoloa sellaisina kuin me ne tunnemme, ihmiskunnan varhaiset esi-isät levittäytyivät maapallon ympäri. Populaatiot kohtasivat hyvin erilaisia ympäristöjä, jotka valitsivat monia ominaisuuksia, kaikkein tunnistettavimpia ollen fyysiset piirteet kuten ihonväri, hiusten laatu ja väri sekä silmien väri.
Kun ymmärsin rodullisten erojen todellisuuden, käsitin, että oppimalla evoluution voimista, jotka loivat eri rodut, me voimme ymmärtää eri rotujen luonteet ja käyttäytymisen, omamme mukaan lukien.
Lukemattomat antropologian teoriat spekuloivat modernin ihmiskunnan ja sen monien rotujen alkuperästä ja iästä. Kahta hallitsevaa teoriaa kutsutaan yhteisen syntykodin teoriaksi ja erillisen kehityksen teoriaksi. Erillisen kehityksen kannattajat sanovat, että rinnakkainen rotujen evoluutio on ollut käynnissä sitten Homo erectuksen evoluutioasteen. Teorian mukaan Homo erectus kehittyi Afrikassa ja muutti kaikkialle Vanhaan maailmaan. Eri alueilla, erilaisten ympäristöolosuhteiden muokkaamana, sen populaatiot ylittivät toisistaan erillään Homo sapiens -asteen. Homo erectus kehittyi itsenäisesti muodostaen mongolidirodun Aasiassa, kaukasidirodun Euroopassa ja negridirodun Afrikassa. Antropologiset löydökset vaikuttavat tukevan tätä teoriaa siinä, että Itä-Aasiasta löydetyt Homo erectuksen jäänteet ovat hammaspiirteiltään samankaltaisia modernin siellä asuvan rodun kanssa. DNA- ja muut geneettiset todisteet kuitenkin tukevat vaihtoehtoista teoriaa.
Genetiikot väittävät, että kun ihmiskunnan esi-isät saavuttivat muinaisen Homo sapiens -asteen Afrikassa, he sen jälkeen kehittyivät kahdeksi geneettisesti erilliseksi ryhmäksi, afrikkalaiseksi ja ei-afrikkalaiseksi, noin 120 000 vuotta sitten. Myöhemmin erkaneminen eurooppalaisten ja aasialaisten välillä tapahtui noin 40 000 vuotta sitten.
Viimeisimmät DNA-tutkimukset tuntuvat kannattavan teoriaa, että erilliset rodut kehittyivät Homo sapiens -asteen ylittämisen jälkeen, mutta aihe on kaukana lukkoon lyödystä. Ylittivätpä tai eivät eri rodut Homo sapiens -asteen erillisesti, valkoinen ja musta rotu ovat olleet erossa toisistaan ainakin 110 000 vuotta, jopa yhteisen syntykodin teorian mukaan. Aasialaiset ja valkoiset ovat olleet erillään ainoastaan 40 000 vuotta omaten paljon enemmän samankaltaisuuksia kuin on mustien ja valkoisten välillä. Kun tiedemiehet kiistelevät ajoituksesta, on melko vähän epäilystä siitä, että päärodut ovat olleet olemassa melko pitkän aikaa, useita kymmeniä tuhansia vuosia, mikä on enemmän kuin tarpeeksi pitkä ajanjakso maantieteelle ja ilmastolle luoda olemassa olevat syvälliset erot.
Kun mietin sitä, että koirissa oli syntynyt suuria eroja valikoivalla kasvatuksella ainoastaan 5 000 vuodessa, vaikutti järkevältä olettaa, että erilaiset ympäristöt olisivat helposti voineet luoda erot, jotka me näemme ihmiskunnassa. (181) Esimerkiksi, 100 000 vuotta on riittävän pitkä ajanjakso yli 5 000 ihmissukupolvelle. Aiheuttaakseen 15 pisteen nousun keskimääräisessä ÄO:ssa populaatiolla, sen tarvitsisi ainoastaan nousta keskimäärin prosentin murto-osalla (,003) joka sukupolvessa. Se on keskimäärin vähemmän kuin yksi sadasosa ÄO-pisteestä sukupolvessa. Viisi tuhatta sukupolvea on vähintään kaksi kertaa se määrä, joka tarvittiin luomaan suuret erot, joita näemme koiraroduissa.
Kohdatessaan dramaattisesti erilaisia ilmastollisia haasteita maantieteellisesti erillään olevat ihmiskunnan populaatiot muuttuivat sellaisiksi, jotka me tunnistamme ihmiskunnan pääroduiksi. (182) (183) (184)
Ilmaston vaikutus rodulliseen evoluutioon
Musta rotu kehittyi suhteellisen lämpimässä, trooppisemmassa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, kun eurooppalaisen ja aasialaisen rodun synnyinseudut ovat kylmemmillä, ankarammilla alueilla Euroopassa ja Aasiassa. Ilmiselvästi, kahden alueen ympäristöt olivat dramaattisesti erilaisia. Se selittää valkoisten vaaleamman ihon, kun kylmempi, kosteampi ilmasto ja vähäisempi auringonvalo Euroopassa teki vaalean ihon hyödyllisemmäksi tarpeellisen D-vitamiinin tuottamiseksi. Tropiikissa musta iho oli tärkeä suojaamaan kehoa vahingollisilta auringonsäteiltä. Toinen esimerkki ilmastollisesta sopeutumisesta voidaan nähdä suojaavan ihopoimun kehittymisessä aasialaisilla. Silmää suojaava poimu on todennäköisesti evoluution vastaus äärimmäisen kylmään ja tuuliseen säähän pohjoisessa Itä-Aasiassa.
Vaaleampi ihonväri on vain yksi monista geneettisistä sopeutumista selviytymiseksi sekä eurooppalaisille että pohjoisaasialaisille. Hyvin ankara, kylmä ilmasto myös valitsi tietynlaisia psykologisia ja käytöksellisiä ominaisuuksia, jotka helpottivat selviytymistä. Kylmä ilmasto valitsee mielen ja käyttäytymisen sopivuutta samaan tapaan kuin se suosii vaaleampaa ihoa.
Kiinnostukseni evoluution vaikutuksiin roduissa nostatti professori Carleton Coon, joka tiedusteluni aikana oli American Association of Physical Anthropologistsin presidentti ja johtava fysikaalinen antropologi maailmassa. Luin kaikki hänen kirjansa mitä onnistuin löytämään, mukaanluettuna The Living Races of Man, (185) Story of Man, (186) Origin of the Races, (187) ja The Races of Europe. (188)
Myöhemmin, luin hänen klassikkonsa The Hunting Peoples (189) ja vuonna 1982 Racial Adaptations. (190) Coon kirjoitti laajasti kirjoissaan äärimmäisen kylmän ilmaston vaikutuksesta esihistorialliseen ihmiskuntaan. Kaksi muuta kirjaa, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen, olivat Man the Hunter (191) ja Hunters of the Northern Ice. (192)
Lukemisestani aloin hahmotella yleisiä suuntaviivoja elämästä, jota esiintyi pohjoisella pallonpuoliskolla esihistoriallisena aikana. Suuren osan kahdesta viimeisimmästä sadastatuhannesta vuodesta pohjoinen maailma on ollut etenevien ja vetäytyvien jääkausien vaiheissa. Pohjoinen pallonpuolisko on tällä hetkellä jääkausien välissä. Esihistorialliselle ihmiselle selviytyminen Euroopassa oli paljon vaikeampaa, jopa jääkausien välillä, kuin ihmiselle lämpimämmässä Afrikan ilmastossa. Suurimman osan viimeisen 80 000 vuoden ajanjaksosta Euroopassa oli lämpötiloja, jotka olivat paljon kylmempiä kuin nykyään. Modernit eurooppalaiset kehittyivät noin 35 000 vuotta sitten ja kohtasivat Würmin jäätiköitymiskauden (24 000-10 000 eKr). Lämpötilat Euroopassa ja Aasiassa olivat keskimäärin noin 8 celcius-astetta kylmempiä kuin nykyään.
Tein lyhyen matkan isän kanssa Kansas Cityyn ja siellä koin lumimyrskyn tiellä Kansasin Lawrenceen. Kun luin esihistoriallisten eurooppalaisten koettelemuksista, ajattelin pakkasen puolelle meneviä lämpötiloja ja maileja mailien jälkeen pelkkää lunta ja jäätä, jota olin nähnyt. Se kuva mielessäni ajattelin, kuinka vaikeaa on selviytymisen täytynyt olla esihistoriallisille eurooppalaisille sellaisessa ankaruudessa. Silti Würmin jäätiköitymisen lämpötilat olivat olleet paljon kylmempiä kuin Kansasissa. Kun modernin ihmisen esi-isät muuttivat kauemmas pohjoiseen, he tarvitsivat lukuisia elintärkeitä taitoja ja käyttäytymisominaisuuksia selviytyäkseen. Toisin kuin trooppisessa Afrikassa, tekniikka lämpimän luomiseksi, hyvin tehdyt vaatteet ja tukevat suojat kävivät välttämättömiksi selviytymisen kannalta. Kyky tehdä ja hallita tulta muodostui olennaiseksi selviytymistaidoksi. Talven kuolettavien voimien kanssa toimiminen vaati taitoja, joita ei tarvittu tropiikissa. Syötävien kasvien niukkuus, riistan vähäisyys ja jopa se tosiseikka, että linnut muuttivat etelään talveksi, asettivat ainutlaatuisia ongelmia, kun aikaisempi ihminen luotti suuresti muniin ja nuoriin eläimiin ruokana. Nämä olivat vähissä kylminä kuukausina.
Afrikassa oli suuria määriä syötäviä kasveja, aivan kuten myös pieniä jyrsijöitä ja hyönteisiä sekä muita vaihtelevia ja runsaita ruoanlähteitä. Vastakohtana, maa Euroopassa oli jäätynyttä lunta ja jäätä monien kuukausien ajan joka vuosi ja jopa monissa puissakaan ei ollut lehtiä. Lämpimimpinä kuukausina asukkaiden oli valmistauduttava ankariin aikoihin lykkäämällä tyydytystä ja laittamalla talteen ruoka- ja tarvikevarastoja. Sellaisessa kylmässä ilmastossa tuli ennemmin suurriistan metsästäminen kuin syötävän kerääminen ruoan ja varastojen päälähteeksi.
| Esihistorialliset Euroopan-Aasian olosuhteet | Esihistorialliset Saharan eteläpuolisen Afrikan olosuhteet |
|
|
| monimutkaiset - lujarakenteiset suojat - välttämättömiä | minimaalinen suojan tarve selviytymiseen |
| talvi - äärimmäisen ankara ilmasto | ei talvea - miellyttävä ilmasto |
| lämpimät, hyvin tehdyt vaatteet - välttämättömiä | vaatteet eivät tarpeellisia selviytymiseen |
| taito tehdä/hallita tulta - välttämätön | tulta ei tarvita selviytymiseen |
| pitkiä ajanjaksoja resurssien puutetta | resurssit runsaita |
| vähäisen kasvillisuuden ajanjaksoja, jolloin vähän pieniä eläimiä ja lintuja - metsästys välttämätöntä | ruoan keräily vähemmän vaivatonta trooppisissa ilmastoissa |
| ennakoiminen, suunnitteleminen ja tyydytyksen siirtäminen välttämätöntä selviytymiselle | vähän kausittaista vaihtelua, välitöntä tyydytystä suositaan |
| resurssien puutteessa miesten muonittama metsästysyhteisö, yksiavioisuus kannattavaa | naisten muonittama keräilijä-yhteisö, moniavioisuus kannattavaa |
| miesten muonittama yhteisö, suosii vähempää seksuaalista ja fyysistä aggressiota | naisten muonittama yhteisö suosii miesten aggressiota ja seksuaalista viettiä |
| tappeluihin johtava sekava käyttäytyminen usein johtaa kumppanin ja lasten kuolemaa | kuolema seksuaalisesta kilpailusta johtuvissa tappeluissa ei kriittinen kumppanien ja lasten selviytymiselle |
Koska metsästys tarjosi suurimman osan resursseista, naiset ja lapset tulivat riippuvaisiksi miesten ravinnon tarjonnasta, joka johti voimakkaaseen siteeseen miehen ja hänen perheensä välillä. Sekä Euroopassa että Aasiassa miesten oli tarjottava ravintoa kumppaneilleen ja lapsilleen, jos he aikoivat selviytyä.
Eurooppalaisten ja afrikkalaisten perhemallit
Afrikan trooppisemmassa ilmastossa selviytyminen perustui enemmän keräilyyn kuin metsästykseen. Rehevä kasvillisuus ja pienten eläinten runsaus tarjosivat paljon enemmän ruoanlähteitä kuin pohjoisessa ilmastossa. Afrikkalainen äiti kykeni ruokkimaan itsensä ja lapsensa vähäisellä avulla isän taholta. Kauniina syyspäivänä tropiikin asukkaille ei ollut välttämätöntä kontrolloida impulssejaan olemalla makaamatta lehtivuoteelle kumppanin kanssa seksuaalisten halujen tyydyttämiseksi, mutta kylmässä pohjoisessa sellainen nautiskelu voisi vaikuttaa selviytymiseen tulevina talvikuukausina.
Vaikka eurooppalainen tai aasialainen saattoi seksuaalisesti haluta naista, joka kuuluu jollekin toiselle, hänellä oli enemmän syytä kontrolloida kiintymystään ja seksuaalisia halujaan, sillä jos hän kuoli tai vammautui vakavasti kamppailussa, myös hänen lapsensa voisivat hyvin kuolla sen seurauksena. Aivan viime aikoihin asti useimmat avioliitot olivat vanhempien järjestämiä, joten kaiken järjen mukaan he yrittivät valita todennäköisemmin uskollisia miehiä tyttärilleen.
Useat tutkimukset osoittavat, että jopa modernissa maailmassa naiset ovat paljon valikoivampia ja pidättäytyvämpiä mitä tulee parinmuodostukseen kuin miehet. (199) (200) (201) Tämä on erityisesti totta eurooppalaisten ja aasialaisten naisten keskuudessa. Aivan kuten on silmiinpistävä ero naisten ja miesten välillä, on myös ero eurooppalaisten ja afrikkalaisten naisten välillä. Esihistoriallisessa Euroopassa oikean kumppanin valinta oli kriittisen tärkeää naisen selviytymisen kannalta. Sillä jos hänen kumppaninsa ei huolehtinut hänestä, hän ja hänen lapsensa kohtasivat paljon suurempia vastoinkäymisiä ja mahdollisen kuoleman.
Afrikassa, vaikka siitä saattoi olla naiselle etua jos mies huolehti hänestä, se ei ollut läheskään yhtä tärkeää hänen selviytymisensä kannalta. Tutkimukset mustista maailmanlaajuisesti osoittavat, että mustat miehet ja naiset aloittavat seksisuhteensa aikaisemmin, omaavat enemmän seksipartnereita, enemmän seksisuhteita, enemmän poissaolevia isiä, enemmän moniavioisuutta, korkeampia testosteronitasoja miehillä, enemmän selviä toissijaisia seksuaalisia taipumuksia ja heillä on enemmän seksin kautta tarttuvien tautien tapauksia. Esimerkiksi, jopa Yhdysvalloissa, afroamerikkalaiset ovat 50 kertaa todennäköisemmin kupan kantajia (202), ja joillain alueilla, uskomattomasti 100 kertaa todennäköisemmin tippurin kantajia. (203) Mustat ovat 14 kertaa todennäköisemmin aidsiin sairastuneita kuin ei-hispaaniset valkoiset. (204) (205) "En usko olevan yhtään kyseenalaista, että epidemia tässä maassa on muuttumassa kasvavassa määrin värin epidemiaksi", sanoi terveysministeri David Satcher. (206)
Fyysiset ilmentymät
Kylmemmässä ilmastossa voima ja kestokyky tulivat merkittävämmiksi fyysisiksi tekijöiksi selviytymisen kannalta kuin nopeus. Miesten oli oltava riittävän voimakkaita rakentaakseen mutkikkaita ja raskaita rakennelmia puusta tai kivestä tai joskus jopa jäästä. Eurooppalaisten oli evoluution kannalta järkevämpää omata hieman enemmän lämpöeristeenä toimivaa ruumiin rasvaa ja suuremmat ruumiin ontelot kuin afrikkalaisilla, koska sellaiset ominaisuudet suojaavat ruumista äärimmäisen kylminä aikoina. Afrikkalaisilla on pienempi ruumiin rasvaprosentti, kädet ja jalat pidempiä suhteessa ruumiin kokoon, pienemmät ruumiin ontelot ja pienemmät päät, tehden heidät fyysisesti suorituskykyisemmiksi juoksemisessa, hyppimisessä ja tappelemisessa.
Modernissa maailmassa mustien dominointi nyrkkeilyssä osoittaa fyysisiä eroja, jotka ovat syntyneet rotujen erilaisen evoluution seurauksena. Pian sen jälkeen, kun mustien annettiin vapaasti ottaa osaa organisoituun urheiluun, he saavuttivat ylivoimaisuuden siinä. Mustilla urheilijoilla on lihastyyppejä, jotka voivat tuottaa nopeita vauhdin pyrähdyksiä, kun valkoiset tapaavat dominoida lajeja, jotka vaativat maksimaalista voimaa ja kestokykyä. Painonnosto, esimerkiksi, on ylivertaisesti eurooppalaisten ja aasialaisten dominoimaa.
Kun tarkastelin evolutiivisia kysymyksiä, yksi kaikkein mainostetuin urheilutapahtuma historiassa oli Muhammed Ali vs. Chuck Wepner -nyrkkeilyottelu. Muistan tilastolliset erot vielä tänäkin päivänä. Wepner oli 198 cm pitkä, mutta mielenkiintoisella tavalla Ali, joka oli 7,5 cm lyhyempi, omasi ulottuvuuden, joka oli 15 cm suurempi. Wepner kuitenkin oli paljon voimakkaampi ja kykeni nostamaan huomattavasti suurempia painoja kuin Ali. Ottelun aikana kävi ilmeiseksi, että huolimatta Wepnerin tavattoman voimakkaasta iskusta, Alin nopeus salli hänen iskeä, pomppia, heilua ja tanssia häntä hitaamman eurooppalais-amerikkalaisen vastustajansa ympäri. Huolimatta Alin evolutiivisesta edusta, rohkeassa ponnistuksessa, Wepner kesti 15 erää Alin kanssa, ja inspiroi Rocky-elokuvien sarjan, joka perustuu hänen hahmoonsa. Olin luultavasti ainoa naapurustossamme, joka mietti evolutiivisia rodullisia eroja Alin ja Wepnerin välillä, kun ottelu lähetettiin televisiosta.
Korkeamman älykkyyden juuret
Äärimmäisen kylmässä ja vihamielisessä ympäristössä korkeampi älykkyys on erittäin suosittua ihmisillä. Eurooppa vaati korkeampaa teknologiaa selviytymiseen. Jos yhteisö riippui lähes täysin metsästyksestä, kehittyneempien aseiden kehittäminen, pyydykset ja kehittyneet strategiat olivat kriittisen tärkeitä, kun oli niukasti riistaa. Tehokas metsästys, kalastus ja pyydystäminen sellaisessa ympäristössä voivat vaatia hyvin kehittyneitä kognitiivisia taitoja. Erilaisten kekseliäiden pyydysten kehittäminen ja punominen voi vaatia korkeaa älykkyyttä. Tulenteossa, joka ei ollut helppo tehtävä kylmässä ja märässä ympäristössä, välttämättömät taidot ja työkalut voivat merkitä eroa elämän ja kuoleman välillä. Jos talvelta suojautumiseen rakennettu raskas suoja romahtaa asukkaidensa päälle huonon suunnittelun seurauksena, he voivat hyvinkin kuolla. Päiväntasaajan Afrikassa, jos savimajan lehtikatto romahtaa sademyrskyssä, asukkaat voivat helposti rakentaa uuden seuraavana päivänä. Jos paikallinen eksyy sademetsään Afrikassa, hän voi elää faunalla ja flooralla etsiessään tietä takaisin, kun taas jos eurooppalainen eksyy talvella, hän voi jäätyä kuoliaaksi.
Monet Euroopan esihistorian tutkijat uskovat, että suunnistus pitkillä talvisilla metsästysretkillä merkitsemättömillä maa-alueilla suosi sellaisten eurooppalaisten ja aasialaisten selviytymistä, joilla oli korkea avaruudellisen hahmottamisen kyky. Porojen ja muiden arktisten eläinlaumojen liikkeiden jäljittäminen suurien etäisyyksien päästä vaati älykkyyttä suurten tietomäärien käsittelemiseksi ja strategioiden kehittämiseksi, jotta laumojen liikkeet voitiin ennakoida.
Vanhemmat ja vapaat naiset luonnollisesti yrittivät löytää potentiaalisista kumppaneista ne, joiden he olettivat olevan uskollisia vaimolle ja lapsille. Jopa naisten älykkyys miehen petollisuuden havaitsemiseksi muodostui tärkeäksi geneettiseksi eduksi. Naisille ja heidän vanhemmilleen oli tärkeää voida päätellä, josko mahdollisella miehellä oli toisia perheitä ruokittavana. Jos miehellä oli muita kumppaneita ja lapsia, hän voisi hyvinkin joutua valitsemaan ketä ruokkia kerätyillä varastoilla talven tultua. Miehen puolella oli evolutiivisesti tärkeää selvittää, josko hänen kumppaninsa petti ja näin välttää elättämästä vaimoa ja lapsia, jotka eivät olleet siirtämässä eteenpäin hänen geenejään. (207)
Tärkeä aspekti älykkyydessä on kyky ajatella abstraktisti. Talven kuvitteleminen lämpimänä kesä- tai kevätpäivänä on abstrakti ajatus, aivan kuten koko tulevaisuuden käsitekin. (208) Ankarassa ilmastossa on tärkeätä kyetä kuvittelemaan huominen ja vieläkin tärkeämpää kyetä kuvittelemaan vielä kaukaisempi tulevaisuus, kuten seuraava talvi. Trooppisessa ilmastossa elämä on paljon enemmän tässä hetkessä. Ilman ankaran talven tulevaisuudennäkymää on vähän tarvetta tulevaisuuden suunnittelemiselle. Jos elää ainoastaan tässä hetkessä, on paljon vähemmän kyvykkäämpi kontrolloimaan tai pidättelemään impulsiivista käyttäytymistään ja siirtämään tyydytystä.
Pitkillä kylmillä metsästysretkillä pohjoisessa metsästäjän täytyi usein olla hiljaa ja hillitysti pitkiä aikoja sekä, paitsi ajoittaisten mastodonttilaumojen metsästyksen aikana, olla todennäköisesti pitkiä aikoja yksin. Tämä todennäköisesti suosi ennemmin itsehillintää ja sisäänpäin kääntyneisyyttä kuin puheliaisuutta ja ulospäin suuntautuneisuutta. Voimme nähdä tämän evolutiivisen mallin esiintyvän vahvassa ja hiljaisessa prototyypissä klassisesta eurooppalaisesta. Populaarilla tasolla löydämme sen viehätyksessämme stoalaisiin sankareihin länsimaisissa lännenelokuvissa, kuten sellaisissa, joita esitti Gary Cooper tai John Wayne sekä Clint Eastwoodin klassikoissa. Tätä käyttäytymismallia voi verrata hölöttävään tai roskaa puhuvaan stereotyyppiseen mustaan urheilijaan tai mustien miesten ainaiseen seksuaalissävytteiseen rappiin afrikkalaisessa kylässä tai amerikkalaisen lukion käytävillä.
Vaikka eurooppalaisilla esiintyy laajalti erilaisia persoonallisuuden tyyppejä, yleisesti ottaen väkemme on hiljaisempaa, hillitympää ja kontrolloidumpaa. Rotujenväliset erot voi nähdä kaikkialla Mozartin mutkikkaissa melodioissa verrattuna alkuvoimaiseen rapin hakkaavuuteen, hillityssä tyylissä verrattuna räikeisiin mekkoihin, ajattelevassa ja harkitussa puheessa verrattuna äänekkääseen ja remuavaan luonteeseen, jota Kochman ihannoi mustien persoonallisuuden tutkimuksissaan.
Kylmässä pohjoisessa, eurooppalaisen ollessa hillitympi ja vähemmän aggressiivisempi, hänen täytyi kehittää voimakas tunne yhteisöstä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Afrikkalaisessa keräilijöiden heimossa jokainen kykeni elättämään itsensä. Hän pystyi syömään ja hemmottelemaan itseään kun muut keräilivät, eikä kukaan ollut viisaampi. Hänellä oli vähemmän elintärkeää tarvetta jakaa tai kehittää korkeammalle kehittyneitä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden järjestelmiä tai yhteistä hyvinvointia. Euroopan pienissä metsästysyhteisöissä toisinaan riista oli niin harvaa, että yksittäinen metsästäjä ei kyennyt tuomaan kotiin yhtään riistaa viikkoihin, mutta yksi metsästäjän tappama poro saattoi pelastaa koko ryhmän nälkäkuolemalta. Paineen yhteisön tarpeille ja ryhmäaltruismille on täytynyt olla voimakas, luoden eurooppalaisille sosiaalista omaatuntoa ja etiikkaa.
Onnistunut suurten mastodonttien metsästys Euroopassa vaati merkittävää ryhmäponnistusta. Yhden saaliiksi saaminen vaati suunnittelua, koordinoimista sekä tehokasta ja säntillistä kommunikointia. Oli suuri riski kuolla. Sellaisissa olosuhteissa geenipooli suosi altruismin ja itsensä uhraamisen geenejä, koska jokaisen metsästäjän täytyi ottaa suuri henkilökohtainen riski, jotta klaani voisi selviytyä. Tapon jälkeen täytyi olla hyvin organisoitu ponnistus ja työnjako saaliin arvokkaiden resurssien työstämiseksi ja säilyttämiseksi.
Tulesta tuli elintärkeää selviytymisen kannalta. Ankarissa oloissa on paljon helpompaa pitää tulta yllä kuin sytyttää uusi. Jotkut muinaiset heimot luultavasti sytyttivät tulen kun oli lämmintä ja kuivaa syksyllä ja ylläpitivät sitä koko talven. Sen tekemiseen tarvittiin ryhmätyötä, vastuullisuutta, luotettavuutta, tunteiden hillintää ja itsekuria. Jos vain yksi ryhmän jäsen, jonka vastuulla oli tulen ylläpito, epäonnistui typeryyden tai vastuuttomuuden vuoksi, koko ryhmä saattoi kuolla. Jos uupunut metsästäjä ei noussut kun oli hänen vahtivuoronsa; siirtäen välitöntä tarvettaan unelle ja halukkaasti ylläpitänyt tulta, moni saattoi kuolla.
Uskon, että nämä olivat joitain evoluution voimia, jotka kehittivät eurooppalaisten älykkyyttä, itsekontrollia, altruismia ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden merkitystä. Euroopan ympäristön tulikokeesta syntyivät lakijärjestelmämme, hallitusmuotomme, periaatteemme itsehallinnosta ja vapaudesta sekä sosiaalinen omatuntomme.
Metsästäjien yhteisöissä, joissa syntyvyysluvut ovat alhaisia ja kuolleisuusluvut korkeita, sekä naisten että miesten täytyi suojella, ruokkia ja varjella jokaista lastaan. Afrikassa, missä miehet olivat enemmän seksuaalisen parinmuodostuksen tarpeen ajamia kuin perherakkauden ja missä kaikkein eniten kunnioitettuja ovat ne, joilla on suurin määrä seksuaalisia valloituksia, yksittäinen lapsi tai sen äiti merkitsivät vähän niille miehille, joilla oli eniten seksipartnereita ja lapsia. Kun ihmiselämä on liian runsasta, se tuntuu menettävän arvoaan. Toisaalta, taistelussa pienessä joukossa, joka kohtaa ankarimpia selviytymisen haasteita, jokaisesta elämästä tulee kallisarvoista. Sen harvinaisuudesta tulee elämän kauneuden arvostus. Meidän esi-isillämme oli se arvostus. Mies, jolla on monia seksikumppaneita, ei ole yhtä valikoiva kumppaneistaan kuin sellainen, jonka täytyy valita eliniäksi. Ja ankarassa ilmastossa naisten ja heidän perheidensä täytyi valita mies hänen lojaaliutensa ja vastuullisuutensa mukaan. Niin kehittyi meidän rotumme ja syntyi ydinperhe.
Tässä on lista, joka näyttää osittaisen tutkimuksen tänä päivänä esiintyvistä rodullisista eroista, jotka syntyivät kylmässä Euroopan/Aasian ilmastossa ja trooppisessa Afrikassa:
Afrikkalaiset | Eurooppalaiset |
Fyysiset ominaisuudet: |
|
Tummempi iho | Vaaleampi iho |
Mustat hiukset ja tummat silmät | Joillain vaaleat silmät ja hiukset |
Kähärät hiukset | Ohuemmat hiukset / suora ja aaltoileva muoto |
Lihaksisto suosii nopeutta | Lihaksisto suosii voimaa |
Vähemmän ruumiin rasvaa ja piemmät ruumiin ontelot | Enemmän ruumiin rasvaa ja suuremmat ruumiin ontelot |
Leveä, litteä nenä nopeaa ilman ottoa varten | Pidempi nenä kylmän ilman lämmittämiseksi |
Pidemmät kädet suhteessa ruumiin pituuteen | Lyhyemmät kädet suhteessa ruumiin pituuteen |
Korkeampi testosteronitaso miehillä | Alhaisempi testosteronitaso miehillä |
|
|
Aivojen erot: |
|
Pienempi kallo | Suurempi kallo |
Pienemmät aivot - ruumiinavaustieto | Suuremmat ja raskaammat aivot - ruumiinavaustieto |
Pienemmät aivot aivokopan sisäpuolisen tilavuuden perusteella | Suuremmat aivot aivokopan sisäpuolisen tilavuuden perusteella |
Pienemmät aivot kallon ulkopuolisten mittausten perusteella | Suuremmat aivot kallon ulkopuolisten mittausten perusteella |
Vähemmän hermosoluja aivokuorella | Enemmän hermosoluja aivokuorella |
Paksumpi kallo / matalampi kasvojen kulma | Ohuempi kallo / jyrkempi kasvojen kulma |
Vähemmän etulohkojen aluetta / aivokuorta | Enemmän etulohkojen aluetta ja aivokuorta |
Aivot vähemmän poimuttuneita, urat matalampia | Aivot enemmän poimuilla, urat syvempiä |
Suurempi hampaiden puhkeaminen / ulkonevampi leuka | Pienempi hampaiden puhkeaminen / vähemmän ulkoneva leuka |
|
|
Älykkyys: |
|
Älykkyystestien tulokset: alempia | Älykyystestien tulokset: korkeampia |
Päätöksentekoajat: hitaampia | Päätöksentekoajat: nopeampia |
Kulttuurilliset saavutukset: harvat | Kulttuurilliset saavutukset: runsaat |
Älyllisesti lahjakkaita: äärimmäisen harvinaisia | Älyllisesti lahjakkaita: paljon yleisempiä |
Älyllinen jälkeenjääneisyys: yleisempää | Älyllinen jälkeenjääneisyys: paljon vähemmän yleistä |
Mielenterveysongelmat: yleisempiä | Mielenterveysongelmat: vähemmän yleisiä |
|
|
Lisääntymistavat: |
|
Kahden pesän pito yleisempää | Kahden pesän pito puoliksi yhtä yleistä |
Hormonitasot korkeammat | Hormonitasot alemmat |
Toissijaisia seksisuhteita selvästi enemmän | Toissijaisia seksisuhteita vähemän |
Yhdyntätiheys korkeampi | Yhdyntätiheys pienempi |
Myöntyvät asenteet yleisempiä | Myöntyvät asenteet vähemmän yleisiä |
Seksin välityksellä tarttuvat taudit yleisempiä | Seksin välityksellä tarttuvat taudit harvinaisempia |
|
|
Persoonallisuus: |
|
Aggressiivisuus korkeampaa | Aggressiivisuus vähäisempää |
Impulsiivisuus korkeampaa | Impulsiivisuus vähäisempää |
Sosiaalisuus korkeampaa | Sosiaalisuus vähäisempää |
Dominointi korkeampaa | Dominointi vähäisempää |
Aktiivisuuden aste korkeampi | Aktiivisuuden aste vähäisempi |
Varovaisuus vähäisempää | Varovaisuus korkeampaa |
Vähemmän viivytystä tyydytykselle | Enemmän viivytystä tyydytykselle |
|
|
Sosiaaliset käyttäytymistavat: |
|
Aviottomuus paljon yleisempää | Aviottomuus paljon vähäisempää |
Useamman kumppanin pitäminen paljon yleisempää | Useamman kumppanin pitäminen paljon vähäisempää |
Rikollisuus paljon yleisempää | Rikollisuus paljon vähäisempää |
Avioliiton kestävyys alempi | Avioliiton kestävyys suurempaa |
|
|
Kypsymis asteet: |
|
Raskausaika lyhyempi | Raskausaika pidempi |
Luuston kehitys varhaisempaa | Luuston kehitys myöhäisempää |
Motorinen kehitys aiemmin | Motorinen kehitys myöhemmin |
Hampaiden kehitys aiemmin | Hampaiden kehitys myöhemmin |
Ensimmäisen yhdyntä nuorempana | Ensimmäinen yhdyntä vanhempana |
Ensimmäinen raskaus nuorempana | Ensimmäinen raskaus vanhempana |
Elämänkaari lyhyempi | Elämänkaari pidempi |
Rodut kehittyivät melko erilaisesti. Nämä erot voidaan nähdä nykymaailman roturajoissa ja maailmassa olevien yhteiskuntien luonteesta. Eurooppalainen rotu kehittyi väeksi, joka on käynyt valtamerten pohjassa, matkannut halki ilman ja avaruuteen, katsonut solun ja atomin sisään, jättänyt jalanjälkensä kuun pinnalle ja avannut oman genomimme salaisuudet. Ainutkertainen genotyyppi, jonka kylmä Euroopan ilmasto loi, on tehnyt mahdolliseksi eurooppalaiselle ihmiselle tehdä kaiken sen mitä hän on tehnyt. Sen ymmärtämisessä on avain kaikkeen, mitä hänen täytyy vielä tehdä.
Kun aloin ymmärtää evolutiivisia eroja rotujen välillä, nousi luonnollisesti esiin kysyms siitä, edustavatko eurooppalaiset ja aasialaiset rodut korkeampaa tasoa ihmisen evoluutiossa kuin afrikkalainen rotu?
Sellaiset kysymykset ovat hyvin vaikeita, koska subjektiiviset näkemykset siitä, mikä on kehittynyttä ja mikä on alkukantaista määrittävät monet käsitykset rodusta ja evoluutiosta. Mutta jos pyrkii olemaan mahdollisimman objektiivinen, asia voidaan saada hahmotettua laajassa mittakaavassa. Olettakaamme jälleen, että asetumme hyvin kaukaisesta galaksista olevien maan ulkopuolisten olentojen kenkiin, täällä tutkimassa elämää.
Aivan kuten luokittelisimme luonnon suvut, niiden järjestykset, lajit ja rodut (alalajit), sisällyttäisimme myös ihmiskunnan tuohon luokitusrakennelmaan. Pistäisimme merkille kovan todistusaineiston maan suuresta iästä - kuten geologiset ajanjaksot, jotka vaadittiin Mount Everestin nousemiseen meren pohjasta ja tekemään siitä korkeimman kohdan Maa-planeetalla. (tiedämme, että kiviaines Mt. Everestin korkeimmilla huipuilla oli kerran merenpohjaa, niiden merieläinten fossiilien vuoksi, jotka sinne ovat joutuneet) Voisimme myös tarkastella geneettisiä linkkejä kaikkien elollisten välillä DNA:n, kromosomien ja geenien kautta. Huomaisimme myös, fossiilien osoittavan, että vanhimmasta geologisesta kerrostumasta löydetään kaikkein primitiivisimpiä organismeja ja kaikkein monimutkaisimmat ja älykkäimmät elämänmuodot löytyisivät kaikkein tuoreimmasta geologisesta kerrostumasta. Ei voisi myöskään olla huomaamatta, että ihmisen kaikkein lähimmät sukulaiset ovat nuo hiljattain kehittyneet kädelliset, jotka ovat myös suhteellisen lähellä ihmistä DNA:ltaan. Simpanssit, esimerkiksi, jakavat 98,5 % DNA:sta ihmisten kanssa.
Kädellisten joukossa voimme huomata, että alemmat kädelliset, kuten puoliapinat, ovat vähemmän älykkäitä ja niillä on pienemmät kallot kuin korkeammilla kädellisillä, kuten simpansseilla, apinoilla ja ihmisillä. Puoliapinoilla on pidemmät kuonot; ja sellainen leukaluu ja kallon lihaksisto sen kannattelemiseksi, että se tarjoaa pienemmät aivot suhteessa ruumiin painoon. Toinen ero on, että evoluution alemmilla lajeilla on huomattavasti nopeampi sukukypsymisnopeus ja populaation uusiutumisnopeus kuin korkeammilla kädellisillä. Samalla tavalla kuin voimme luokitella korkeammat kädelliset korkeammalle evolutiivisella tasolla kuin alemmat kädelliset, voimme varmasti luokitella alemmat kädelliset korkeammalle tasolle kuin useimmat muut nisäkkäät ja matelijat, ja vastavuoroisesti, matelijat hyönteisten yläpuolelle. Todellakin, Maa-planeetan elämänmuodot edustavat monia evoluution asteita yksinkertaisimmista aminohapoista yksisoluisiin kasveihin ja eläimiin; ja lopulta, ihmiskuntaan itsensä. Ihmiskunnan rotujen joukossa me varmasti luokittelisimme suurempiaivoiset eurooppalaiset ja aasialaiset evolutiivisesti kehittyneimmiksi.
Me voimme katsoa ihmisen evoluutiota samalla tavalla kuin modernin auton kehitystä. On tapahtunut kehitystä ihmisten vetämistä, puupyöräisistä kärryistä ja hevosvetoisista vaunuista tietokoneilla ohjelmoituihin moderneihin autoihin. Tietenkin ihmisen evoluutio alkukantaisimmasta nykyiseen tilaan tuli luonnosta tai, kuten joku voi asian esittää, luonnon kautta työskentelevästä Jumalasta.
Kun katsomme antropologisia todisteita ihmisen kehityksestä alkumuodosta Homo habilis, Homo erectus ja Homo sapiens -asteille, on helppo nähdä, että evolutiivinen kehitys määritellään aivojen koon ja sitä seuraavan teknologisen kehityksen mukaan. (210) Jos asteittaiset muutokset aivojen koossa pieniaivoisesta australopithecuksesta suurempiaivoiseen ihmiseen ovat tärkeitä, pitäisikö meidän nyt uskoa, että eroissa aivojen koossa ei ole vaikuttavaa merkitystä ihmisen eri roduilla? Uskon olevan turvallista sanoa, että meidän kuvittelemamme avaruusolento huomaisi, että eurooppalaiset ja aasialaiset ovat korkeammalla kuin afrikkalaiset evoluution asteikolla.
Ihmettelin myös, kuinka valkoinen ja aasialainen rotu vertautuvat evoluution asteikolla. Viime vuosina on saatu todisteita, jotka osoittavat että pohjoiset itäaasialaiset, kuten japanilaiset ja kiinalaiset, saattavat ylittää eurooppalaiset joissain ominaisuuksissa. Huolimatta paljon suuremmista kulttuurillisista ja kielellisistä eroista kuin syntyperäisillä mustilla, he ovat osoittaneet suurta koulutuksellista ja sosioekonomista menestystä länsimaissa. Monet tutkimukset osoittavat heidän keskimääräisen ÄO:n tasavertaiseksi tai jopa hieman paremmaksi kuin eurooppalaisilla. Heidän korkea keskiverto-ÄO:nsa on varmasti osoittanut heidät kyvykkäiksi ylläpitämään hyvin organisoituja ja tehokkaita sivilisaatioita, ja he ovat tehneetkin niin.
En pidä halventavana omalle rodulleni tiedostaa korkeaa keskimääräistä ÄO:ta aasialaisella rodulla. Molemmat rodut ovat selvästi korkealla evoluution tikkailla. Kuitenkin on joitain todisteita siitä, että jotkut geneettiset tekijät saavat eurooppalaiset tuottamaan enemmän kaikkein luovimpia aikaansaannoksia.
Vaikka aasialaisilla on hieman korkeampi ÄO, heidän väestönsä ÄO-jakauma vaikuttaa olevan enemmän keskittynyt keskiarvon ympärille. Heillä on vähemmän äärimmäisen alhaisen ÄO:n yksilöitä ja äärimmäisen korkean ÄO:n yksilöitä. Tämä saa aikaan hyvin kyvykkään ja vankan työvoiman. Eurooppalaisilla taas on paljon laajemmin levittäytynyt ÄO. Toisin sanoen, meillä on suhteellisesti paljon enemmän neroja kuin aasialaisilla, mutta täytyy myös huomauttaa, että meillä ikävä kyllä on myös paljon enemmän imbesillejä. Tietenkin, fakta, että meillä on paljon enemmän neroja, ei tee meille hyvää laisinkaan, jos he häviävät äänestyksessä äärimmäisen alhaiset ÄO:t omaaville yksilöille. Meille ei ole eduksi, jos pakolla tasapäistämme oppilaita kouluissamme ja jos meillä ei ole tarkoituksenmukaisia ohjelmia kehittääksemme joukossamme olevien nerojen piileviä kykyjä.
Mielenkiintoisesti, vaikka eurooppalaiset ovat vähemmistönä suurilukuisiin aasialaisiin populaatioihin nähden, me selvästi viemme voiton heistä tieteellisissä saavutuksissa, ja tämä on totta jopa kun lähestymme 20. vuosisadan loppua. Vanhalla ajatelmalla, että itämaalaiset eivät keksineet radiota tai televisiota, mutta he voivat varmasti tehdä televisioita paljon nopeammin, halvemmalla ja tehokkaammin, näyttää olevan perusta todellisuudessa.
On tietenkin monia aasialaisia, joilla on suuret älylliset kyvyt, ja aika itse on lopullinen tuomari evolutiivisessa kelvollisuudessa. Juuri nyt aasialaiset vaikuttavat olevan paljon vähemmän alttiina egalitaristien propagandalle, joka on tartuttanut lännen, ja on vähän uhkaa heidän geneettiselle perinnölleen heidän kotimaissaan - toisin kuin Euroopassa ja Amerikassa. Sekä japanilaiset että kiinalaiset lisäksi vaikuttavat kehittäneen joitain sosiaalisia ja hallinnollisia käytäntöjä, joilla on eugeeninen vaikutus sekä koulutuksellisia ohjelmia, jotka on suunniteltu kouluttamaan kaikki heidän ÄO-ryhmänsä saamaan mahdollisimman paljon irti kyvyistään.
Mitkä heidän kykynsä ovatkaan, ja ne ovat huomattavat, aasialaiset ovat silti melko erilaisia eurooppalaisiin nähden, ja heidän selvästi erilainen geneettinen perimänsä ilmenee sekä heidän ainutlaatuisena fyysisenä ulkomuotonaan että heidän psykologisena ja kulttuurillisena luonteenaan. Eurooppalaiset voivat katsoa kunnioituksella heitä, aivan kuten toivomme heidän katsovan meitä samalla tavalla. Ei ole kyse siitä, etteikö moni aasialainen yksilönä voi sopia tuottavasti länsimaihin. Meidän maamme voivat kenties jopa sulattaa rajoitettuja määriä (heitä) geenipooliimme ilman dramaattista vaikutusta erityispiirteisiimme. Niin on varmasti tapahtunut historiassa Itä-Euroopassa. Mutta jos suuret ei-eurooppalaisten maahanmuuttajien aallot jatkuvat länteen, me menetämme evolutiivisen ja tunnusomaisen omaleimaisuutemme. Tämä olisi traaginen seuraus sekä meille että kaikille maapallon kansoille.
Lähteet:
20 Random House Websters Unabridged Electronic Dictionary. (1996). New York: Random House
21 Boring, E. G. (1923). Intelligence As The Tests Test It. The New Republic. June 6. s. 35-37.
22 Jensen, A. R. (1980). Bias In mental Testing. New York: Free Press.
23 Neisser, Ulrich. (1996). Intelligence: Knowns And Unknowns. Report By The American Psychological Association Committee. American Psychologist. Vol. 51. s. 7-101.
24 Jensen, A. (1998). The "g" Factor: The Science Of Mental Ability. Connecticut: Praeger, Westport. s. 77.
25 Duncan, O., Featherman, D & Duncan, B. (1979). Socio-Economic Background And Achievement. New York: Seminar Press.
26 McCall, R. M. (1977). Childhood Predictors of Adult Educational and Occupational Status. Science. Vol. 197. s. 14.
27 Herrnstein, R. & Murray, C. (1994). The Bell Curve: Intelligence And Class Structure In American Life. New York: Simon & Schuster.
28 Jencks, C. (1979). Who Gets Ahead? The Determinants Of Economic Success In
America. New York: Basic Books.
29 Hunter, J. E. (1986). Cognitive Ability, Cognitive Aptitudes, Job Knowledge, And Job
Performance. Journal Of Vocational Behavior. December. s. 40-362.
30 Dawis, R. V. (1996). Vocational Psychology, Vocational Adjustment, And The
Workforce: Some Familiar And Unanticipated Consequences. Psychology, Public
Policy, And Law. Vol. 2. s. 229-248.
31 Gordon, R. A. (1997). Everyday Life As An Intelligence Test: Effects Of Intelligence
And Intelligence Context. Intelligence. Vol. 24. s. 3-320.
32 Gottfredson, L. S. (1997). Why g Matters: The Complexity Of Everyday Life.
Intelligence. Vol. 24. s. 79-132.
33 Murray, C. (1998). Income Inequality And IQ. Washington, DC: The AEI Press.
34 Gottfredson, L. S. (1997). Why g Matters: The Complexity Of Everyday Life.
Intelligence. Vol. 24. s. 90, 79-132.
35 U.S. Department Of Defense, Office Of The Assistant Secretary (Force Management
And Personnel). (1989). Joint-Service Efforts To Link Enlistment Standards To Job
Performance: Recruit Quality And Military Readiness. Report To The House
Committee On Appropriations.
36 O'Toole, B.J. (1990). Intelligence and Behavior and Motor Vehicle Accident Mortality.
Accident Analysis And Prevention. Vol. 22. s. 11-221.
37 O'Toole, B.J. (1990). Intelligence And Behavior And Motor Vehicle Accident Mortality.
s. 220.
38 The Odyssey (/V, 60).
39 Bennett, Jonathan Francis. (1971). Locke, Berkeley, Hume: Central Themes. Oxford:
Clarendon Press.
40 Galton, F. (1869). Hereditary Genius. London: Macmillan.
41 Buck vs. Bell. (1927). 274 U.S. s. 201-208.
42 Berg, R. L. (1988). Acquired Traits: Memoirs Of A Geneticist From The Soviet Union.
D. Lowe, trans. New York: Viking Penguin.
43 Medvedev, Z. A. (1971). The Rise And Fall Of T. D. Lysenko. I. M. Lerner, trans.
Garden City, New York: Anchor-Doubleday.
44 Soyfer, V. N. (1994). Lysenko And The Tragedy Of Soviet Science. L. Oruliow & R.
Gruliow, trans. New Brunswick, New Jersey: Rutgers University Press.
45 Whitney, G. (1998). The Vernalization Of Hillary's America. Chronicles. Vol. 22, #2.
s. 6-47.
46 Farber, S. (1981). Identical Twins Reared Apart: A Reanalysis. New York: Basic
Books.
47 Bouchard, T. (1981). Familial Studies Of Intelligence: A Review. Science Vol. 212.
s. 55-1059.
48 Snyderman, M. & Rothman, S. (1988). The IQ Controuersy: The Media And Public
Policy. New Brunswick, New Jersey: Transaction Books.
49 Jensen, A. R. (1998). The g Factor: The Science Of Mental Ability. Westport,
Connecticut: Praeger.
50 Avery, R. D. Et. Al. (With 51 co-authors). (1994). Mainstream Science On Intelligence.
The Wall Street Joumal. December 13. s. A-18.
51 Gottfredson, L. S. (1997). Editorial: Mainstream Science On Intelligence: An Editorial
With 52 Signatories, History, and Bibliography. Intelligence. Vol. 24. s. 3-23.
52 Coren, S. (1994). The Intelligence Of Dogs. New York: Free Press.
53 Glees, P. (1988). The Human Brain. Cambridge University Press.
54 Gould, S. J. (1996). The Mismeasure Of Man. Journal Of Personality and Individual
Differences. Vol. 23. s. 69-180.
55 Rushton, J. P. (1997). Special Review: Race, Intelligence, and the Brain: The Errors
And Omissions Of The 'Revised' Ad. Of S. J. Gould's, The Mismeasure Of Man.
Journal Of Personality And Individual Differences. s. 69-180
56 Willerman, Et Al. In Vivo Brain Size And Intelligence. (1991). Intelligence. Vol. 15.
s. 23-228.
57 Chorney, M.J., Chorney, K., Seese, N., Owen, M.J., Daniels, J., McGuffin, P.,
Thompson, L. A., Detterman, D. K., Benbow, C., Lubinski, D., Eley, T., & Plomin, R.
(1998). A Quantitative Trait Locus Associated With Cognitive Ability In Children.
Psychological Science. Vol 9. s. 59-166.
58 Chorney, M.J., Psychological Science. Vol 9. s. 59-166.
59 Shuey, A. M. (1958/1966). The Testing Of Negro Intelligence. Lynchburg, Virginia:
Bell Edition, New York: Social Science Press.
60 Shuey, A. (1966). The Testing Of Negro Intelligence. New York: Social Science Press.
61 Larry P. v. Wilson Riles (1979). No. C-71-2270 Rfp. United States District Court For
The Northern District Of California, October 16. 495 F. Supp. 26.
62 Jensen, A. R. (1998). The g Factor: The Science Of Mental Ability. Westport,
Connecticut: Praeger.
63 Gottfredson, L. S. (1997). Why g Matters: The Complexity Of Everyday Life.
Intelligence. Vol. 24, #1. s. 9-132.
64 Herrnstein, R. J. & Murray, C. (1994). The Bell Curve. New York: Free Press.
65 Jensen, A. R. (1998). The g Factor: The Science Of Mental Ability. Westport
Connecticut: Praeger.
66 Levin, M. (1997). Why Race Matters: Race Differences and What They Mean.
Westport, Connecticut: Praeger.
67 Herrnstein, R. J. & Murray, C. (1994). The Bell Curve. New York: Free Press.
68 Newsweek. (1994). IQ: Is It Destiny? October 24. s. 4.
69 Jensen, A. R. (1985). The Nature Of The Black-White Difference on Various
Psychometric Tests: Spearman's Hypothesis. Behavioral And Brain Sciences. Vol. 8
s. 193-219.
70 Jensen, A. R. (1987). Further Evidence for Spearman's Hypothesis Concerning the
Black-White Differences on Psychometric Tests. Behavioral And Brain Sciences.
Vol. 10. s. 12-519.
71 Jensen, A. R. (1992). Spearman's Hypothesis: Methodology And Evidence.
Multivariate Behavioral Research. Vol. 27. s. 25-234.
72 Jensen, A. R. (1998). The g Factor: The Science Of Mental Ability. Westport,
Connecticut: Praeger.
73 Jensen (1980). Straight Talk About Mental Tests And Bias In Mental Testing. New
York: Free Press. s. 470.
74 Jensen, A. R. (1980). Bias In Mental Testing. New York: Free Press.
75 Jensen, A. R. (1993). Spearman's Hypothesis Tested with Chronometric Information
Processing Tasks. Intelligence. Vol. 17. s. 7-77.
76 Jensen, A. R. & Whang. P.A. (1993). Reaction Times and Intelligence. Journal Of
Biosocial Science. Vol. 25. s. 97-410.
77 Wigdor & Garner, eds. (1982). Ability Testing: Uses, Consequences, And
Controversies. Washington, DC: National Academy Press. s. 7.
78 Scarr, S. & Weinberg, R. A. (1976). IQ Test Performance of Black Children Adopted
By White Families. American Psychologist. Vol. 31. s. 739.
79 College Board. (1992). Profile of SAT and Achievement Test Takers. New York.
80 Seligman, D. (1992). A Question Of Intelligence: The IQ Debate In America. New
York: Carol Publishing. s. 60
81 Jensen, A. R. (1980). Bias In Mental Testing. New York: Free Press.
82 Jensen, A. R.. (1998). The g Factor: The Science Of Mental Ability. Westport
Connecticut: Praeger.
83 Palmquist, Matt. (1998). University Wire. May 5.
84 Spilka, S. (1996). Letter Of May 9 from Wiley Manager of Corporate Communications.
85 Spitz, H. (1986). The Raising Of Intelligence. Hillsdale, NJ: Erlbaum.
86 Currie J. & Thomas D. (1995). Does Head Start Make a Difference? American
Economic Review. June. s. 41-364.
87 Ferguson, Jr., G. 0. (1916). The Psycholoqy Of The Negro. Archives Of Psychology.
No. 36. April.
88 Scarr, S. & Weinberg R. A. (1976). IQ Test Performance of Black Children Adopted By
White Families. American Psychologist. Vol. 31. s. 26-739.
89 Weinberg, R. A., Scarr, S., & Waldman, I. D. (1992). The Minnesota Transracial
Adoption Study: A Follow-Up of IQ Test Performance at Adolescence. Intelligence.
Vol. 16. s. 17-135.
90 Lynn, R. (1994). Reinterpretations Of The Minnesota Transracial Adoption Study.
Intelligence Vol. 19. s. 1-27.
91 Levin, M. (1994). Comment on The Minnesota Transracial Adoption Study.
Intelligence. Vol. 19. s. 3-20.
92 Reed, T. E. (1969). Caucasian Genes in American Negroes. Science. Vol. 165. s. 62-
768.
93 Reed, T. E. Letters. Science. Vol. 165. s. 353.
94 Lynn, R. (1991). Race Differences in Intelligence. Mankind Quarterly. Vol. 31. s 54-
296.
95 Zindi. (1994). Differences In Psychometric Performance. The Psychologist. Vol. 7.
s. 49-552.
96 Owen. (1992). The Suitability of Raven Standard Progressive Matrices for Various
Groups in South Africa: Personality and Individual Differences. Vol. 13. s. 49-159.
97 Lynn R. (1991). Race Differences In Intelligence: A Global Perspective. Mankind
Quarterly. Vol. 31. s. 55-296.
98 Owen, K (1992). The Suitability of Raven's Standard Progressive Matrices for Various
Groups in South Africa. Personality And Individual Differences. Vol. 13. s. 49-159.
99 Zindi, F. (1994). Differences In Performance. The Psychologist. Vol 7. s. 49-552.
100 Lynn, R. (1994). The Intelligence of Ethiopian Immigrant and Israeli Adolescents.
Intemational Journal Of Psychology. Vol. 29. s. 5-56.
101 The New York Times. (1972). July 17. s. 4.
102 Garber, H. L. (1988). The Milwaukee Project: Preventing Mental Retardation In
Children At Risk.
103 Jensen, A. R. (1989). Washington DC: American Association on Mental Retardation.
Raising IQ Without Increasing g? A Review Of The Milwaukee Project: Preventing
Mental Retardation In Children At Risk By H. L. Garber. Developmental Review. 9.
s. 34-258.
104 Spitz, H. H. (1986). The Raising of Intelligence: A Selected History of Attempts to
Raise Retarded Intelligence. Hillsdale, New Jersey: Erlbaum.
105 Soyfer, V. N. (1994). Lysenko and the Tragedy of Soviet Science (L. Gruliow & R.
Gruliow, trans.). New Brunswick, New Jersey: Rutgers University Press.
106 Whitney, G. (1998). The Vernalization Of Hillary's America. Chronicles. Vol. 22, #2,
s. 6-47.
107 Spitz, H. H. (1989). Raising Of Intelligence. Also See: Chicago Tribune. (1989).
Chicago Schools Get an Education in Muckraking. May 8.
108 Seligman, D. (1992). A Question Of Intelligence: The IQ Debate In America. s. 51
109 Putnam, Carleton (1967). Race and Reason. Howard Allen edition (1980). (PO Box
76, Cape Canaveral, FL 32929)
110 Random House Webster's Electronic Dictionary (1992). (College Edition). New York:
Random House.
111 Putnam, Carleton (1967). Race and Reason. Howard Allen edition (1980). (PO Box
76, Cape Canaveral, FL 32929)
112 Furedy, J. J. (1997). The Decline of the Eppur Si Muove Spirit in North American
Science: Professional Organizations and PC Pressures. The Mankind Quarterly. Vol.
38. s. 5-66.
113 Pearson, R. (1997). Race, Intelligence And Bias In Academe. 2nd Ed. Washington,
DC: Scott-Townsend.
114 Rushton, J. P. (1994). The Equalitarian Dogma Revisited. Intelligence. Vol. 19. s. 63-
280.
115 Whitney, G. (1995). Ideology And Censorship In Behavior Genetics. The Mankind
Quarterly. Vol. 35. s. 327-342.
116 Whitney, G. (1997). Raymond B. Cattell And The Fourth Inquisition. The Mankind
Quarterly. Vol. 38. s. 9-125.
117 Racism. Random House Webster's Electronic Dictionary. (1992). (College Edition.).
New York: Random House.
118 Snyderman, M. & Rothman, S. (1988). The IQ Controversy: The Media And Public
Policy. New Brunswick, New Jersey: Transaction Books.
119 Jensen, A. R. (1998). The g Factor. The Science Of Mental Ability. Westport
Connecticut: Praeger.
120 Avery, R. D. Et. Al (With 51 co-authors). (1994). Mainstream Science On Intelligence.
The Wall Street Journal. December 13. s. A-18.
121 Gottfredson, L. S. (1997). Editorial: Mainstream Science On Intelligence: An Editorial
With 52 Signatories, History, And Bibliography. Intelligence. Vol. 24. s. 3-23.
122 Herrnstein, R. J. & Murray, C. (1994). The Bell Curve: Intelligence And Class
Structure In American Life. New York: Free Press.
123 Jensen, A. R. (1998). The g Factor: The Science Of Mental Ability. Westport,
Connecticut: Praeger.
124 Levin, M. (1997). Why Race Matters: Race Differences And What They Mean.
Westport Connecticut: Praeger.
125 Rowe, D. C. (1994). The Limits of Family Influence. New York: Guilford Press.
126 Rowe, D. C. & Cleveland, H. H. (1996). Academic Achievement In Blacks And
Whites: Are The Developmental Processes Similar? Intelligence. Vol. 23. s. 5-228.
127 Rushton, J. P. (1995). Race, Evolution, and Behavior. New Brunswick, New Jersey:
Transaction.
128 Shuey, A. M. (1966). The Testing Of Negro lntelligence (2nd Ed.). New York: Social
Science Press.
129 Rushton, J. P. (1995). Race, Evolution, And Behavior. New Brunswick, New Jersey:
Transaction.
130 Gould, Stephen Jay. (1981). The Mismeasure of Man. New York: Norton
131 Rushton, J. P. (1997). Special Review: Race, Intelligence, and the Brain: The Errors
and Omissions of The "Revised" Edition Of S. J. Gould's The Mismeasure Of Man
(1996).
132 Personality And Individual Differences. Vol. 23. s. 169-180.
133 Carothers, J. C. (1972). The Mind of Man in Africa. London: Tom Stacey Ltd.
134 Ho, K. C., Roessmann, U., Hause. L., And Monroe, Q. (1981). Newborn Brain Weight
In Relation To Maturity, Sex, And Race. Annals Of Neurology. Vol. 10. s. 43-246.
135 Broman, S. H., Nichols, P. L., Shaughnessy, P., & Kennedy, W. (1987). Retardation
In Young Children. Hillsdale, New Jersey: Erlbaum.
136 Rushton, J. P. & Osborne, R. T. (1995). Genetic and Environmental Contributions to
Cranial Capacity Estimated in Black and White Adolescents. Intelligence. Vol. 20.
s. 13.
137 Darwin, C. (1874). The Descent Of Man, 2nd Edition. London: John Murray. s. 1-82.
138 Whitney, G. (1996). The Return of Racial Science. Contemporary Psychology. Vol.
41. s. 189-191.
139 Rushton, J. P. & Ankney, C. D. (1996). Brain Size and Cognitive Ability: Correlations
with Age, Sex, Social Class and Race. Psychonomic Bulletin And Review. Vol. 3.
s. 21-36.
140 Jensen, A. & Johnson, F. (1994). Race and Sex Differences in Head Size And IQ.
Intelligence. s. 9-333.
141 Connolly, C. J. (1950). The External Morphology of The Primate Brain. Springfield,
Illinois.
142 One Flew Ower The Cuckoo's Nest (1975). Milos Forman. United Artists Cinema.
143 Frances (1982). Graeme Clifford. Brooks Films.
144 Halstead, Ward C. (1947). Brains And Intelligence. Chicago. p.49
145 Connolly, C.J. (1950). The External Morphology of The Primate Brain.
146 Plomin, R., Defries, J.C., McClearn, G.E., & Rutter, M. (1997). Behavioral Genetics (3rd. Ed.). New York: W. H. Freeman.
147 Sherman, S. L., Defries, J. C., Gottesman, I. I., Loehlin, J. C., Meyer, J. M., Pelias, M. Z., Rice, J. & Waldman, I. (1997). Behavioral Genetics ’97: ASHG Statement. Recent Deveploments in Human Behavioral Genetics: Past Accomplishments And Future Directions. American Journal Of Human Genetics. s. 60. s. 265-1275.
148 Rector, R. (1991). Food Fight. Policy Review Vol. 58. s. 1-46
149 Banfield E. (1974). The Unheavenly City Revisited. Boston, Massachusetts: Little Brown.
150 Rector R. & McLaughlin M. N. D. (1992). A Conservative’s Guide To State Level Welfare Reform. Washington, DC: The Heritage Foundation.
151 Banfield, E. (1974). The Unheavenly City Revisited. Boston: Little Brown.
152 Bayley, N. (1995). Comparisons Of Mental And Motor Test Scores For Ages 1-15 Months By Sex, Birth Order, Race, Geographical Location, and Education Of Parents. Child Development. vol. 36. s. 379-477.
153 Rushton, J. P. (1995). Race And Crime: An International Dilemma. Society. s. 2, 37-41.
154 Raine, Adrian. (1993). The Psychopathology of Crime: Criminal Behavior as a Clinical Disorder. San Diego: Academic Press.
155 Raine, Adrian, Editor (1997). Biosocial Bases of Violence. New York: Plenum Press.
156 Raine, A., Bushbaum, M., & LaCasse, L. (1997). Journal Of Biological Psychiatry Vol. 42. September 15. s. 95-508
157 Hamilton, W. D. (1964). The Genetical Theory of Social Behaviour, I, Ii. Journal Of Theoretical Biology 7:1. s. 2.
158 Plomin, R. Lichtenstein, P., Pedersen, N., McCleran, G.E., & Nesselroade, J. R. (1990). Behavioral Genetics: A Primer (2nd ed.). San Francisco: Freeman.
159 Rushton, P.P., Fulker, D.W., Neale, M. C., Nias, D. K. B., & Eysenck, H.J. (1986). Altruism and Aggression: The heritability of individual differences. Journal of Personality and Social Psychology, 50. s. 1192-98.
160 Tellegen, A., Lykken, D. T., Bouchard, T. J., Jr. Wilcox, K. J., Segal, N. L., & Rich, S. (1988). Personality Differences of Twins Reared Apart and Together. Journal of Personality and Social Psychology, 54. s. 1031-1039.
161 Floderus-Mnyrhed, B., Pederson, & Rasmuson, J. (1980). Assessment of Heritibility for Personality Based on a Short Form of the Eysenek Personality Inventory: A Study of 12,898 Twin Pairs. Behavioral Genetics, 10, s. 153-63.
162 Keller, L. M., Bouchard, T. J., Fr., Arvey, R. D., Segal, N. L. & Dawis R. V. (1992). Work Values: Genetic and Environmental Influences. Journal of Applied Psychology. 77. s. 79-88.
163 Bouchard, T. J., Jr., (1984). Twins Reared Together and Apart: What They Tell Us about Human Diversity in S.W. Fox (Ed.), Individuality and Determinism. New York: Plenum.
164 Dreger R. & Miller, K. (1960). Comparative Psychological Studies of Negroes and Whites in the United States. Psychological Bulletin Vol. 57. s. 61-402.
165 Kochman, T. (1983). Black And White Styles In Conflict. Chicago: University Of Chicago Press. s. 1-34, 106-110.
166 Gynther M. (1972). White Norms And Black MMPI’s: A Prescription For Discrimination. Psychological Bulletin Vol. 78. s. 86-402.
167 Mischel, W. (1961). Preference for Delayed Reinforcement: An Experimental Study of Cultural Observation. Journal Of Abnormal And Social Psychology Vol. 62:1. s. 7.
168 Banfield, E. (1970). The Unheavenly City: The Nature And Future Of Our Urban Crisis. Boston: Little Brown.
169 Banfield, E. (1974). The Unheavenly City Revisited. Inability To Defer Gratification, Extreme Present Orientation. Boston, Little Brown.
170 Ross, R., Bernstein, L. Judd, H. Hanish, R. Pike, M. And Henderson, B. (1986). Serum Testosterone Levels In Healthy Young Black And White Men. Journal Of The National Cancer Institute. Vol. 76. s. 5-48.
171 Rushton J. Philippe. (1995). Race And Crime: An International Dilemma. Society. 32. s. 7-41.
172 Draper, P. (1989). African Marriage Systems: Perspectives From Evolutionary Ecology. Ethology And Sociobiology. 10. s. 45-169.
173 Montagu, Ashley. (1945). Man’s Most Dangerous Myth: The Fallacy Of Race. New York: Columbia University Press.
174 Diamond, J. (1994). Race Without Color. Discover Mag. November.
175 Cavalli-Sforza L., Menozzi, P. & Piazza (1994). The History Geography Of Human Genes. Princeton, NJ: Princeton University Press.
176 Caccone, A. & Powell, J. (1989). DNA Divergence Among Hominoids. Evolution 43. s. 25-942.
177 Gibbons A. (1990). Our Chimp Cousins Get That Much Closer. Science. 250. s. 76.
178 Gibbons A. (1995). Out Of Africa At Last? Science. 267. s. 272-1273.
179 J. Phillippe Rushton, (1996). Race Is A Biological Concept.
180 J. Phillippe Rushton, (1996). Race Is A Biological Concept.
181 Lynn, R. (1991). The Evolution Of Racial Differences In Intelligence. Mankind Quarterly. 31. s. 9-121.
182 Krantz, G. S. (1980). Climatic Races And Descent Groups. North Quincy: Christopher Publishing House.
183 Baker, J. R. (1974). Race. Oxford: Oxford University Press.
184 Robins, A.H. (1991). Biological Perspectives On Human Pigmentation. Cambridge: Cambridge Univesity Press.
185 Coon, C.S. (1965). The Living Races Of Man. New York: Alfred A. Knopf.
186 Coon, C.S. (1967). Story Of Man. Harmondsworth: Penguin.
187 Coon, C.S. (1962). Origin Of The Races. Knopf.
188 Coon, C.S. (1972). The Races Of Europe. Westport, CT: Greenwood Press.
189 Coon, C.S. (1971). The Hunting Peoples. Boston: Little Brown.
190 Coon, C.S. (1982). Racial Adaptation. Chicago: Nelson-Hall.
191 Lee, R. B. & DeVore, I. (1968). Man The Hunter, Chicago: Aldine.
192 Nelson, R. K. (1969). Hunters Of The Northern Ice. Chicago: University Of Chicago Press.
199 Trivers, Robert (1986). Social Evolution. Benjamin.
200 Buss, David (1992). The Evolution Of Desire. Basic.
201 Symons, Donald (1979). The Evolution Of Human Sexuality. Oxford.
202 Detroit News Wire Service (1991). U.S. Syphilis Cases At Highest Level Since ’49. Detroit News. May 17.
203 Reid, Alexander (1990). Rate Of Ilness From Sex Rises in Teenagers. Boston Globe. April 11. p..
204 Stolberg, Sheryl Gay (1998). Epidemic Of Silence: A Special Report. Eyes Shut, Black America Is Being Ravaged By Aids. New York Times. June 29. p.
205 Koh, Eun Lee (1998). Survey Says Hispanics See Aids As Major Threat To Public Health. San Antonio Express-News. May 2. 10A.
206 Stolberg, Sheryl Gay (1998). Epidemic Of Silence: A Special Report. Eyes Shut, Black America Is Being Ravaged By Aids.
207 Miller, E. (1995). Environmental Variability Selects For Large Families Only In Special Circumstances: Another Objection To Differential K Theory. Personality And Individual Differences. Dec. 19:6. s. 3-918.
208 Miller, E. (1991). Climate And Intelligence, Mankind Quarterly. Fall/Winter. Vol. XXXII No. 1-2, s. 27-132.
210 Jerison, Herold. (1973). Evolution Of The Brain And Intelligence. Academic Press.
Takaisin alkusivulle
Väestöjen älykkyysjakaumat
